Kohtaamisia myrskyisässä Fugessa, päiväkirja Fuengirolasta osa.4

Huomenna tulisi täyteen 2vk täällä Andalusian aurinkorannikolla. Aurinko tosin ei ole juuri mieltä päässyt lämmittämään, mutta mieli on siitä huolimatta aika lailla lämmin.

Täällä on tosiaan tuullut ihan kivasti lähes päivittäin ja tällä viikolla on ollut jo ihan myrskyjä. Joku uutinen tiesi kertoa, että aallokko oli yli kuusi metristä. Myrsky myös sotki rannat, kun meri päätti puhdistautua kaikenlaisesta roskasta ja rojusta. Hyvähän se vain on. Joutuupahan ihminen korjaamaan edes pienen osan siitä saastemäärästä, jota ympäristöönsä viljelee. Viisas meri! Roskat sinne mistä ne on tulleetkin! Upeaahan sitä luonnon näytelmää oli seurata ja ainakin lainelautailijat ottivat kaiken ilon irti aalloista. Siellä he heittivät volttiakin ja hyppivät aaltojen sekaan. Ei se ilma siis, vaan se asenne :)

KOHTAAMISIA

Tähän kahteen viikkoonkin mahtuu jos jonkinlaisia kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. On saanut kuulla paljon erilaisia tarinoita, miten ja miksi kukakin on tänne Fuengirolaan päätynyt.

Eräs Ruotsalainen pappa pysäytti meidät yhtenä päivänä, kun mietimme mihin kahvilaan menisimme. Kaiketi olimme sen näköisiä, että olimme eksyksissä ja pappa tuli kysymään mitä etsimme. Siinä jäimme sitten vaihtamaan kuulumisia keskellä katua ja pappa kertoi miten oli 27 vuotta sitten ostanut matkailuauton ja tullut sillä tänne, mutta ei sitten matkailuautoa tarvinnutkaan ja lähti Ruotsiin myymään sen ja osti tilalle volvon, jolla sitten ajoi takaisin tänne huomatakseen, ettei tehnyt sillä volvollakaan yhtään mitään. Myi sitten volvon pois ja osti täältä asunnon. Täällä on ollut kuulemma mukava asustella, kun on ollut ilmatkin vähän eri maata kuin Ruotsissa.

Ehkä mieleenpainuvin kohtaaminen on ollut erään tällä hetkellä kodittoman naisen kanssa. Nainen nukkuu kadulla, mutta yrittää saada elämäänsä uudestaan kuntoon. Kun ensimmäisen kerran kohtasin hänet ja vaihdoimme kuulumisia, niin en tiennyt, että hän asuu kadulla. Ei se hänen ulkonäöstään juurikaan näkynyt. Nainen oli tullut tänne vuosia sitten miehensä kanssa, joka oli sitten tehnyt naisen nimiin luottoja ja nainen oli menettänyt kaiken. Sitä, kuinka kauan hän on asunut kadulla, en tiedä. Eilen satuimme törmäämään ja katselin niitä punkkia, joita nämä kodittomat ovat rakennuksien kulmauksiin tehneet. Eivät ne juurikaan ole suojassa katseilta, eivät ainakaan kaikki. Nainen on ihan kiva persoona, ei millään lailla röyhkeä pummi, enemmänkin nöyrähkö.

Nämä erilaiset tilanteet ja kohtaamiset ovat laittaneet miettimään, miksi osa Suomalaisista asuu vain sitkeästi täällä, vaikka Suomessa heillä olisi sosiaalihuolto, joka on täällä todella puutteellinen. Ehkäpä saan tähänkin vastauksen joku päivä.

Työssäkin on saanut kohdata erilaisia ihmisiä erilaisten tarinoiden takaa ja meillä on kyllä mielettömän upea porukka. Hauskuutta ei työpaikalta puutu ja ilmapiiri on tietysti yksi tärkeimmistä asioista työmaallakin.

KIRJANPITOA

Pidin tosiiankin kirjaa siitä, miten paljon tai vähän täällä kuluu rahaa. Olen aina ollut tälläinen oman elämäni "kirjanpitäjä" ja laskeskelen milloin mitäkin. Esimerkiksi yhtenä päivänä laskin paljonko meillä kuluu rahaa ulkona kahvitteluun ja jos nyt laskee että käymme tosiaankin kolme kertaa päivässä kahvilassa kahvilla ja jos laskee pelkät cappucinot ilman lisukkeita, niin kahden ihmisen kahvittelut maksaa kuukaudessa 450e. Aikamoinen summa!

Pidin myös viikon ajan kirjaa kaikesta mihin rahaa meni. Ja jotta saa oikean kuvan, niin valaisen hieman, että käymme tosiaankin sen kolme kertaa päivässä kahvilassa ja välillä ostamme kahvin kanssa myös jotain pikkupurtavaa.

Kuvassa esimerkki "pikkupurtavasta". Tilasin täytetyn paahtoleivän, sain pizzan kokoisen leivän, josta ei täytettä puuttunut. Hinta 3,20

Teemme kuitenkin itse ruuat, eli menomme koostuu lähinnä kauppareissuista ja kahvitteluista, joista tosiaankin suurin menoerä on kahvilat. Mutta siitä huolimatta päädyin summaan, että viikossa menee rahaa 130e. Eli yhden meikäläisen menot on 60e viikossa. En lähtisi sanomaan että se on paha. Me emme tosiaankaan kaupassa pihtaile, emmekä juurikaan ole oppineet arvioimaan hintoja, joten ostamme sitä mitä haluamme.

Meidän elämä täällä sujuu aikalailla arkisesti. Nyt on lauantai, eikä ole edes mitään suunnitelmia lähteäkkö nyt viikonlopun aikana katselemaan nähtävyyksiä, tai tutustumaan lähikyliin. Töihinkin olisi voinut mennä, mutta aamulla kun flunssa muistutti taas olemassaolostaan niin että naapuritkin heräsi varmasti siihen köhimiseen, niin taidan nyt jättää työt tältä päivältä väliin.

Jospa ensi viikolla ilmatkin hieman lämpenisi, saisi nautiskella edes hiukan rannallakin. Toivossa on hyvä elää :)

Aamun katse

Herään aina aamulla aikaisin. Nautin siitä että saan olla hetken omassa rauhassa,  yksin omien ajatusten kanssa. Vielä ei ole mitään mihin tarvitsisi vastata, eikä mitään, mitä pitäisi kysyä. Vielä ei ole mitään, mitä pitäisi jakaa muiden kanssa.

On vain minä ja aamu. Ei päivää, ei iltaa, eikä mitään jo alkanutta. Aamu on aika joka aloittaa jotain, muttei vielä ole alkanut.

Aamu on täynnä valintoja. Täynnä mahdollisuuksia. Aamulla päätät päivästä, valitset minkälainen siitä tulee. Pikkuhiljaa heräilet ja alat luomaan toimintoja päivään, mutta sitä ennen on hetki, joka vain on. Se on aamu.

Aamu on kuin hetki ennen syntymää. Hetki, kun mitään ei vielä ole, mutta kaikki on jo olemassa. Päivä iltoineen ja öineen on tulossa.
Aamu on kuin vastasyntyneen lapsen viisas katse, joka tietää kaiken, muttei paljasta mitään. Kuin käsi, joka ojentuu sinua kohti, ja jonka kämmenellä on kaikki tarvittava.

Aamulla kuulen kaiken herkemmin. Aistin kaiken paremmin. Olen läsnä. Kuulen kuinka linnut laulaa, kuinka kaupunki alkaa pikkuhiljaa heräilemään. Autot käynnistyvät ja ihmiset lähtevät kohti valintojaan, kohti päivää.

Hiljalleen minäkin alan tekemään valintojani. Annan ajatusten tulla luokseni ja alan luomaan päivää. Menenkö kauppaan, mitähän ruokaa? Minkälainen ilma on, lähdenkö lenkille vaiko salille? Hoidanko sen työasian tänään ,vaiko vasta huomenna?

Ja pikkuhiljaa aamu ummistaa silmänsä ja muuttuu päiväksi.
Enää en näe sen syvää katsetta. Katsetta joka tarjoaa kaiken, jos vain haluat nähdä. En kättä, jonka kämmenellä on kaikki mitä tarvitset. Aamua, jossa kaikki on saatavilla, jos vain osaat ottaa.

Minäkin, tänä aamuna, poimin aamulta eväät päivääni. Katsoinko tarkkaan? Kuulinko kaiken tarvittavan? Poiminko kaiken tarvitsemani?

Jos en, niin ei haittaa. Aamu on armollinen. Niin kauan kun elämme, aamu tulee aina uudestaan. Ja joka kerta se antaa uuden mahdollisuuden luoda uusi päivä.

Päiväkirja Fuengirolasta osa.3 Pikkuretki Mijasiin

Mijas Pueblo on noin 8km päässä Fuengirolan keskusta. Itse en nyt enää ymmärrä miksi tässä aivan meidän kadun vieressä on iso portti, joka toivottaa tervetulleeksi Mijasiin, koska Mijashan ei oikeastaan ole lähelläkään tätä paikkaa. Mapsikin näyttää Mijasin rajat paljon kauemmaksi meistä.

Päätimme sitten lauantaina lähteä vähän tutustumaan tähän Mijasiin, tai siis Mijas Puebloon, Mijashan on aika laaja alue ja siihen kuuluu myös Mijas Costa.

Bussiasemalta lähtee Mijasiin bussi no 122 puolen tunnin välein. Ja noin 20min matka ylös vuoristoon maksaa 1,50. Eli ei todellakaan hinnalla pilattuja ole täällä nämä julkisten maksut.

Ilma oli tuulinen ja pilvinen ja tämä minun flunssa ei ota hellittääkseen, joten kauhean kauaa en jaksanut Mijasissa talsia. Mutta kävimme tutustumassa mm. suklaatehtaaseen.

Mayan Monkey nimellä löytyy pieni suklaapuoti aivan Mijasin keskustasta ja sisältä löytyy museo, jossa on esillä mm. vanhoja koneita, joilla aikanaan on suklaata tehty. Tehtaalla pääsee myös itse kokeilemaan suklaan tekoa, näin ainakin käsitin. Me emme nyt kuulleet mitään esitelmää, mutta kuulin muualta, että suklaa tehdään täysin käsityönä ja pavut valitaan erittäin huolella. Pakkohan se oli tätä paljon kehuttua suklaata ostaa, eikä ollut kyllä mikään pettymys. Suosittelen.

Mijas on kaunis kaupunki kapeine kujineen, puutarhoineen ja puistoineen. Puutarha ei nyt ollut loistossaan vielä, mutta voin kuvitella miten kaunis se on kesällä, kun kaikki kukat pääsevät täyteen loistoonsa.
Silmiä hivelevää kukkaloistoa löytyi kuitenkin jo kujilta ja viherpeukalot olivat todella onnistuneet luomuksissaan.

Kukkaloistoa Mijasissa

Sininen taitaa olla Mijasin väri. Lähes joka kadulla jossa oli kukkaruukkuja, ne olivat sinisiä.

Kalliokiipeilyä Mijasissa

Paikallinen taxiasema

Palattuamme Mijasta takaisin alas Fuengirolaan, alkoi aurinko jo paistamaan ja hetken sai jopa nauttia lämmöstä. Lähdimme rantaan ajatuksena, että menemme johonkin suojaisaan paikkaan nauttimaan auringosta.Se ajatus jäi sitten vain ajatukseksi, koska tuuli oli jo niin raju, ettei siltä ollut suojassa missään.

Ei varmaankaan ollut ihan paras ajatus flunssassa lähteä etsimään tietä, josta pääsisi aallonmurtajan kivikoille. Katselimme rannasta miten aallot löivät rajusti kivikkoon ja tuli pakottava tarve päästä katsomaan meren raivoa lähempää.

Löysimmehän me vihdoinkin aidattujen alueiden jälkeen tien, joka johti murtajalle kalastajien luokse. Siellä oli monta miestä rivissä kalastamassa. Paikka oli kuin kaatopaikka. Muovipulloja ja muuta roskaa oli kuvotukseen asti. Pian alkoi paikalle kerääntyä myös nuorisoa, joten en enää ajatellut, että kalastajat ovat paikan roskanneet. Tiedä sitten ketä tai keitä, ei ole tavoittanut se valtava tietomäärä juurikin näistä muovien saastuttamista meristä.

Liukkailla märillä kivillä sitten hypimme katsomaan miten meri raivoaa. Kyllä siinä itsekkin sai vähän vettä niskaan, kun aallot antoivat kunnon esitelmää. Meri osaa kyllä olla hyvin pelottava ja ihanan lumoava, samaan aikaan.

Aallon hurmaa

Illalla istuskelimme hetken sataman kupeessa ja kuuntelimme upeita bändejä.
Siinä se meni lauantai päivä kivasti ja kerkesimme nähdä ja nauttia paljosta.

Tänään sunnuntaina ajattelin malttaa pysyä paikallaan, jospa saisin siten tämän flunssan selätettyä. Kaupassa oli pakko käydä ja koska emme muistaneet, että nehän ovat suurin osa sunnuntaina kiinni, niin jouduimme kävelemään hiukan kauemmaksi, että löysimme pienen auki olevan kaupan.

Muuten aion tänään vain ja ainoastaan löhöillä. Ja syödä mansikoita. Ja suklaatehtaan suklaat. Ja ehkä vähän sipsiä. Ja ehkä ihan vähän myös lakritsaa...

Ensi viikolla haastan itseni kokeilemaan kuinka pienellä budjetilla täällä Fugessa pärjää. En kuitenkaa jätä juomatta cappucinoja. Niistä en luovu! Mutta muuten aion seurata paljonko sinne kauppaan ja mualle uppoaa sitä rahaa.

Nämä tuotteet maksoivat 10,50

Jo viikossa ovat "mitkälie" hedelmät alkaneet kypsyä. Istuskelen muuten usein juuri tuon kuvassa näkyvän palmun alla. Mietiskelin että jos siinä jotain kasvaa, niin koskahan joku pähkinä tippuu suoraan päähän... 

Päiväkirja Fuengirolasta osa.2

Viides päivä lähtee tänää käyntiin täällä Fuengirolassa.
Aamulla heräsin aikaisin kurkkukipuun ja muutenkin olo on aika tukkoinen. Johtuuko sitten tuosta tuulesta, jota täällä on nyt ollut ihan kiitettävästi, vai onko tämä jotain allergiaa... Joku mainitsi, että oliivipuut kukkii ja aiheuttaa ainakin joillekkin oireita. Ilmatkaan eivät ole päässeet lämmittämään, kuin ihan auringossa. Eilinen päivä oli aika tuulinen ja lämpötilakin vain +16. Minähän tosiaan en tarkene edes toppatakissa, vaikka useat kävelevät jo shortseissa. Istun toppatakki päällä välillä myös töissä. Toimisto on aika kylmä.

Pahin pelkoni kuitenkin on, että tämä johtuu homeesta. Kävipä tässä nimittäin niin, että eilinen rauhallinen idylli aamukahvilla rannalla, päättyi siihen kun sain viestin vuokranantajalta, että tänään pitää muuttaa toiseen asuntoon.
Löysin nimittäin asunnon kaapin seinästä aikamoisen homekertymän ja ilmoitin tästä hänelle. Asia otettiin kyllä vakavasti ja nopeasti ruvettiin toimimaan.

No, onneksi ja onneksi (sitä ei tiedä) tämä toinen asunto, johon sitten kiireessä tavaramme illalla siirsimme, on tässä aivan vieressä. Kyseessähän on paritalo.
Tässä asunnossa hometta ei ainakaan näy, eikä täällä haise, mutta mistä näistä tietää...

Muuten täällä Fuengirolassa on kaikki sujunut todella hyvin.
Ja se kun mainitsin kahden päivän kokemuksella, että kaupungista puuttuu mielestäni vehreyttä, en sitä enää allekirjoita.
Ehkä talsin pari ensimmäistä päivää lähinnä yrittäen suunnistaa täällä ja etsien maamerkkejä, mutta nyt kun olen jo avartanut näkökenttääni, niin kyllähän sitä vehreyttä on. On paljon kukkimaan alkavia istutuksia, on palmuja ja mandariinipuita ympäri kaupunkia. Jotain täältä kuitenkin puutuu, enkä oikein osaa sanoa mitä, koska täällä on kaikkea. Olisiko se sitten se, ettei tässä ihan keskustan tuntumassa ole mitään konkreettista nähtävyyttä, kuten aika monessa isossa kaupungissa on. En tiedä, ehkä joku päivä keksin sen, miksi tämä on mielestäni vain isohko kaupunki.

Mainittavan arvoista on täällä siisteys. Kuten yleensäkin täällä Espanjassa ja Italiassakin, ainakin nämä turisti kohteet pidetään todella siisteinä. Katuja pestään ja lakaistaan jatkuvasti ja kiinnitin huomiota roska-astioiden määrään, niitä on kaduilla noin 50m välein ja niissä on myös tuhkakupit lähes kaikissa. Tämä tietysti edesauttaa siisteyttä.

Täällä on myös monia muita asioita jotka ovat järkevämmin ajateltu kuin Suomessa. Pieniä, mutta viisaita asioita. Mainitsen tässä nyt esimerkkinä meetfurstipaketin. Se on pakattu järkevästi neljään osaan, eli ei tarvitse aukaista koko pakettia kerralla, jolloin leikkeleet pääsevät pilaantumaan jos niitä ei kaikkia kerkiä tietyssä ajassa käyttää.  Erittäin viisasta. Nyt kun ilmastoasiat ovat kuuminta huutoa varsinkin Suomessa ja ylijäämäruokahan on yksi pahimpia ilmaston saastuttajia,
niin kyllä voisi Suomikin tehdä muutoksia siellä moniin muihinkin asioihin, kuin vain autoiluun, joka Suomessa on taas minimaalista verrattuna moniin muihin maihin.

Se mikä myös yllätti minut, oli se kun käteni olivat Suomessa aivan hirveässä kunnossa. Ne olivat niin kuivat, että halkeilivat kunnolla ja mikään rasvaaminen ei tuntunut auttavan.
Olin ollut täällä vain kaksi päivää, kun kaikki se kuivuus oli kadonnut. Uskomatonta. Johtuuko se sitten ilmastosta vaiko vedestä, se olisi kiva tietää.
Samoin on ainakin tähän asti rannekipuni kanssa. Ranne oli todella huonossa kunnossa, kipu oli ehkä pahinta koskaan, sitä särki todella paljon vielä lentomatkalla tänne. Nyt täällä, ei mitään kipua. Sitä en sitten tiedä, johtuuko se siitä etten ole joutunut siivoamaan vielä, tai tekemään jotain muuta mitä Suomessa tein, vai voiko ilmasto vaikuttaa tähänkin. Tämäkin mysteeri saattaa selvitä täällä olon aikana, tai sitten ei...

Elämä täällä Fugessa on alkanut pääosin hyvin. Aamulla me joko löhöilemme vain kämpillä, tai sitten menemme rantaan kahville ja kuuntelemaan miten meri pauhaa. Käymme kaupassa, teemme ruuan, syömme ja lähdemme kävelemään töihin. Siis ihan normaalia arkea. Töihin lähdemme aina sen verran ajoissa, että keritään matkalla nautiskella hetki aivan työpaikan vieressä olevassa kahvilassa. Kahvilan tarjoilijat tuntee jo meidät ja saatiinpahan heiltä arvokasta tietoa mm. tästä Mijasista, jonka rajalla asumme. "Hyvällä" Englannin kielitaidollani ymmärsin varmasti oikein, että täällä Mijasissa on joku mielettömän upea valkoinen kaupunki. Se on pakko käydä katsomassa. Ehkäpä jo viikonloppuna. Tänäänhän on perjantai ja tämän viikon viimeinen työpäivä.

Fuengirolan rantaa

Itse työstä kerron seuraavassa postauksessa.

Hymy huulilla Fuengirolassa

Kahden päivän jälkeen olen ihmeissäni siitä, miten hyvin ja hyvin helposti tänne on kotiutunut. Luulin että siihen menisi pidempikin aika. Tätä on tosin varmasti helpottanut se, miten stressittömästi saatiin alku sujumaan. Olihan siitä suuri apu, että oli Suomenkielinen kuski hekemassa lentokentältä ja opasti asunnolla kaikessa. Lisäksi seuraavana aamuna, kun olimme jo suunnitelleet, että käymme pikaisesti vain tutkailemassa lähiympäristöä, koska työt alkaa jo kahdelta, niin saimmekin viestin, että koulutuksemme alkaa vasta seuraavana päivänä, joten saimme tutkia kaupunkia koko päivän ilman kiirettä.

Ja mehän tutkimme. Kävelimme ensimmäisenä päivänä noin 10km. Kävimme useammassa ruokakaupassa ja istuskelimme cappucinolla mitä ihanimmissa kahviloissa. Pitkästä aikaa kun sai kunnon kahvia, niin sitä veti itsensä kunnon kofeiinitärinöihin.

Ettei nyt kuitenkaan ihan lomailuksi olisi mennyt, niin teimpä minä ruuan ja pesin pyykkiäkin jo heti ensimmäisenä päivänä. Tosin ei täällä ulkonakaan syöminen kallista ole kun osaa etsiä paikat, mutta minusta oli kiva kokkailla Espanjalaisilla tuotteilla. Emmekä edes halua että tämä matka menisi pelkästään terasseilla istuskeluun, vaan koitetaan elää normaalia arkea. Ihan kaikkia arjen ihanuuksia ei saatu tuoda mukanamme, joten vähän helpompaa elämä väkisinkin on kuin kotona Suomessa.

Aamulla kävimme taas kävelemässä ja se että kävellään "ihan vain vähän", lähtee aina käsistä. On vain niin kiva kurkata mitähän tuon nurkan takaa löytyy ja sitten onkin taas uusi nurkka, jonka takaa löytyy taas jotain jne... siitä syystä jalat ovat jo nyt aivan muussina ja työmatkakin on vielä sen 2km suuntaansa, eli liikunnasta ei tarvitse huolehtia erikseen.

Se miten olin luonut mielikuvia tästä paikasta, ovat kaikki osoittauteneet vääriksi. Tämä on paljon isompi kaupunki kuin luulin. Täällä on elämää paljon enemmän kuin kuvittelin. Tämä ei myöskään ole Suomalaisten valtaama SF alue. Oikeastaan en ole kuullut Suomalaista puhetta kuin pari kertaa kahvilassa. Kyllä tämä on ihan paikallinen kaupunki, ainakin täällä meillä päin, Mijasin rajamailla. Tähän asti kaikki siis plussaa.

                                                                                                                               Jos nyt jostain miinuksen antaisin, niin se olisi vehreys, sitä on mielestäni liian vähän. Löytyy toki puistojakin sieltä täältä, mutta kukkia ja vihreyttä puuttuu itse kaupungista. Minun silmin tämä itse Fuengirola on siis vain isohko kaupunki, ei mikään "wau" elämys. Voihan se olla tämä vuodenaikakin, ettei vehreys vielä näy joka paikassa. Ja pitäähän se käydä joku päivä katsomassa vähän kauempaakin kuin minne jalan jaksaa talsia, mitä kaupungilla on tarjottavaa. Usein se kaikki "wau" löytyy kaupungin laitamilta. Mutta pidän kuitenkin kaupungista ja sen ilmapiiristä, ainakin tämän huikean kahden päivän kokemuksen perusteella.

Varjolämpötilat ovat olleet päivällä +18  ja illalla kymmenen aikoihin +16. On jopa huvittavan näköistä, miten osa ihmisistä kävelee päivälläkin toppatakissa, kuten minä ja osa tarkenee jo ihan shortseissa.
                                                                                                                        Plussaa on kuitenkin lukuiset ruokakaupat ja kaikki muut kaupat siihen päälle, täällä on varaa valita.                                                                                   Kahvilat ovat tietenkin se oma ihanaakin ihanampi kulttuuripläjäys. Ne osaavat yllättää lähes aina omanlaatuisella, suorastaan taiteellisella tyylillään. Kun luulet tilaavasi vain croisantin, niin tilasitkin aivan ihanan croisant annoksen, joka on koristeltu marmedaaleilla ja muilla lisukkeilla. Nämä ovat niitä pieniä suuria asioita, jotka nostavat hymyn huulille ja se hymy kestää pitkään.
                                                                                                                               En aio mainostaa täällä, siksi en kerro paikkoja, enkä anna vinkkejä mistä mitäkin saa mihinkin hintaan. Kaikki se mitä ei tiedä, sisältää aina yllätyksen, oli se sitten positiivinen tai ei. Miltä maistuisikaan elämä, jos tietäisit aina mitä sen seuraavan nurkan takana on.

En tiedä miksi teksti pomppii noin lopussa. Kun avasin tekstin ja yritin muokata sitä, niin se näyttää ihan normaalilta.

Hetken tie on kuljettava

Huomenna olisi lähtö. Matkalaukun raahasin juuri varastosta ja alkaa se pakkaaminen. Vielä tänään talsin räntäsateessa ulkoiluttamassa koiraa ja teen ruokaa lapsille. Koitan olla läsnä, vaikka puoliksi olen jo matkalla. Kuinka kova ikävä on jo nyt ja kuinkahan tärkeiksi tulevat juuri nämä arkiset hetket, jotka eivät yleensä tunnu missään, arkiset rutiinit. Kun niitä ei tarvitsekkaan vähään aikaan tehdä, niin ne saattavat muistuttaa itsestään hyvinkin voimakkaasti.
Juuri tämä on myös yksi matkan tärkeistä tarkoituksista, muistuttaa meitä niistä pienistä asioista, jotka nostavat päätään ja muistuttavat itsestään, koska ovat hautautuneet sinne itsestään selvään arkeen.

Mietin miten matkassa ihanaa ei ole pelkästään itse matka, vaan kaikki ne mielessä käyvät kuvat, joita luot itsellesi matkakohteesta. Kaikki se tieto jonka haluat etukäteen selvittää ja kaikki ne suunnitelmat joita suunnittelet.
Siis kaikki se mikä vain harvoin osoittautuu todelliseksi ja kaikki se mitä et kuitenkaan koskaan toteuta. Juuri tämä yllätyksellisyys, jonka koet ja näet kun jokin paikka tai asia osoittautuukin aivan erilaiseksi kuin mitä mielikuvituksesi antoi ymmärtää, on matkassa kuin matkassa parasta.

Nyt mielessä ei pyöri pelkästään matkakohde, vaan myös uusi työ.
Kuka keksii tässä iässä lähteä kokeilemaan puhelinmyyntiä ulkomaille? Osaan piiskata itseäni ja armotta kyseenalaistan jokaisen päätökseni. Tervettä järkeäkö minullakin sittenkin? Vaiko vain muiden mielipiteiden vaikutusta itsessäni? No oli mitä oli, niin oma mielipiteeni työstä, joka on ehkä vihatuin ja aliarvostetuin työ sitten parkkipirkkojen, on juuri se haaste kokeilla jotakin täysin uutta.

Olen aina ollut kritiikin kohteena, koska olen sponttaani ja hyppään helposti täysin tuntemattomaan. Haluan nähdä ja kokea asioita, joita monikaan ei ymmärrä. Eikä tarvitsekkaan. Erilaisuuden hyväksyminen on yksi elämän haastavimmista tehtävistä.
Niin paljon haluamme muiden hyväksyntää, että kyseenalaistamme itsemme.
Ja toisaalta, niin paljon haluamme hyväksyä, että kyseenalaistamme muut.

Olen kuitenkin oppinut sen, että ainut joka voi kulkea minun matkaani minun kanssani, olen minä itse.

Olen myös oppinut sen, että ainut joka voi kulkea sinun matkaasi sinun kanssasi, olet sinä itse.



                                  Jos olet pieni puu tuulisen mäen
                                  rinteellä niin ole se kaikkein
                                  kaunein puu juuri sillä paikalla.

                                  Nalle Puh
                                                       

Märissä uikkareissa Monacon yössä

Tässä täpinöissäni kun odottelen sunnuntaita ja koneen lähtöä kohti Malagaa, muistoissa viilettää edellisiä matkojamme.

Aloitan muisteloni ensimmäisestä reissusta Italiaan. Sitä ennen olimme käyneet usein Norjassa, Altalla ja Nordkapissa ja monissa muissakin Norjan paikoissa. Ehkä ihanin ja tunnelmallisin reissumme oli kun lähdimme farmariautolla Norjaan petarit paksissa ja retkikeitin jalkatilassa. Nukuimme paksissa silloin kun nukutti ja ajoimme kun huvitti, Täydellinen vapaus! Matkalta jäi myös ikinä paras uintikokemus, kun kesäkuuman hikeä lähdettiin huuhtomaan pois Lapin pieneen lampeen ja ensikertalaisina ei sitten tullut mieleenkään, että rauhallinen pikku lampi ei ollutkaan niin rauhallinen kuin luulimme, vaan siellä kuhisi paarmoja ja sääskiä! Mutta olin niin onnellinen siitä romantiikasta mikä minut valtasi Lapin maisemissa ja retkikeittimen äärellä kahvittelusta, ettei paarmat ja sääsket päässeet pilaamaan matkaamme, ei vaikka auto oli välillä sisältäkin täynnä niitä.

Aamupalalla Lapissa

Meidän sviitti

Altan matkalta

Matkalla Altalle

Nordkapp

Nordkapp

Mutta nämä Norjan reissut vaatisi ihan omat tarinansa, joten palataan muistelemaan ensimmäistä automatkaani kohti Italiaa.

En keskity nyt kirjoittamaan yksityiskohtia kaupungeista, koska tarinasta tuli kirja. Kirjoitan lähinnä reissun ideasta ja päätapahtumista. Haaveena on kirjoittaa kaikista ihanista Italian kaupungeista, joissa olen saanut myöhemmin viettää lukuisia unohtumattomia hetkiä, mutta tähän postaukseen ne eivät nyt mahdu mukaan.

Syyskuun 11. päivä lähdettiin matkaan. Helsingistä Tallinnaan ja sieltä Puolan kautta Saksaan ja Itävaltaan. Liettuasta navigaattorimme ajatti meidät jostain syystä Venäjän rajalle. Liettuan ja Puolan välissähän on se pikkupätkä Venäjää ja me tyhminä ensikertalaisina huomasimme olevamme Venäjän tullissa ja autoja oli takana jo sen verran monta, ettemme päässeet enää pois. Siinä jonossa sitten  tajusimme, että Venäjälle vaaditaan myös viisumi ja sitähän meillä ei ollut, koska Venäjä ei ollut kohteemme. Ensimmäinen tulli päästi meidät läpi tuosta vaan. Olimme nyt siis Venäjällä ja siinä kohdilla alkoi mietittyttämään että mitäs nyt, miten pääsemme pois täältä. Seuraava tulli ei ollutkaan sitten niin ystävällinen ja alkoi aikamoinen selvittely. Meidän käskettiin ajamaan tien sivuun ja siellä odottelimme aseistettujen sotilaiden vieressä kiltisti ja hyvin hiljaa tunnin verran, kunnes joku vihdoinkin tuli, pyöritteli päätään ja kirosi ties millä kielellä ja käski meidän suurinpiirtein häipymään kun vielä voimme. Näin minä ainakin Suomensin sen tullivirkailijan tai vastaavan kasvoilta ilmeiden ja epämääräisen muminan avulla, mitä hänellä oli meille asiaa. Emme jääneet yhtään kauempaa ihmettelemään mitä oli tapahtunut ja miksi meidät ylipäätään päästettiin maahan ilman viisumia, vaan lähdimme vielä kun voimme ja suht nopeasti.

 Jatkoimme matkaa ja ajoimme Puolasta Saksaan. Mentiin vähän ristiin rastiin kun etsimme nähtävyyksiä ja emme olleet varmoja mitä kautta haluamme ajaa. Matkalla otimme nokosia huoltoasemilla. Niistä tulikin jatkossa meille niin tuttuja, että muistimme jo etukäteen minkälaista kahvia jostakin huoltamosta sai. Joskus jopa ikävöin pelkkiä huoltoasemia ja sitä matkakahvin tuoksua auton mukitelineessä.

Seuraavana päivänä olimme Itävallassa.
Siellä nukuimme ensimmäisen yön ihanassa hotellissa.

Hotellimme Itävallassa

Näkymä hotellilta

Itävalta

Itävalta Felbertauern Straße

Itävallassa aikamme tutkailtua jatkoimme matkaa Dolomiiteille. Olihan se ensikertalaiselle mieletön kokemus, Dolomiitit ja Alpit! On muuten huikea kokemus kun vuoristoteillä tulee tunne, että tie nousee ylös, vaikka tosiasiassa tie menee alas. Onkohan se sitten jotain vuoristosairautta... tiedä sitä, mutta se tunne on aika ilkeä.

Dolomiitit

Italiassa olimme jo samana iltana ja yövyimme Riminillä. Riministä minulle ei jäänyt tältä matkalta erityisiä kokemuksia, mutta seuraavilla matkoilla se osoittautui ihan kivaksi ja näppäräksi kyläksi. Tosin minun mieleeni siellä oli liian vähän vanhaa Italiaa, mikä juuri tekee Italiasta Italian. Tosin olimme Riminin hotellikeskittymässä, joten se ei antanut täyttä kuvaa kaupungista. Näistä pohjois Italian kaupungeista mieleenpainuvin on ehdottomasti Caorle ja sen ihana vanha kaupunki, jossa sain käydä sitten myöhemmin matkoillamme.

Caorle

Aamulla jatkoimme matkaa ja koska meillä ei ollut mitään valmiita suunnitelmia, niin poimimme niitä vain fiiliksen mukaan ja nyt fiilis sanoin että Veronaan. Niinpä vietimme päivän Veronassa, joka on mielestäni yksi Italian upeimpia sisämaa kaupunkeja.

Verona

Veronasta jatkoimme matkaa Gardalle. Gardan kauneus löi ällikällä! Vuoria reunusti korkeat tuijamaiset puut. Ja ne kukkamäärät ja se väriloisto! Ei voi kun huokaista täältä kotisohvaltakin taas, kun muistelee ensireaktiota tuosta paratiisimaisesta paikasta.

Gardajärvi Laco di Garda

Lago di Tenno löytyy vain muutaman kilometrin päästä Gardasta ja sieltä voi vuokrata mm. kanootteja ja pyöriä. Käymisen arvoinen kohde.

Jos haluaa kauneutta ja väriloistoa, kannattaa Gardalle suunnistaa etelästä käsin. Jos taas hiekkarantaa, niin pohjois Garda on tähän parempi vaihtoehto. Ainakin tälläisen kuvan olen itse saanut Gardasta, kun siellä muutaman kerran olen ajellut.

Otimme Gardalta majoituksen. Söimme ja kävelimme ja nautimme syyskuun helteistä. Oli nimittäin todella kuuma. Matkalla oli auton mittari näyttänyt yli 30 astetta. Seuraavana aamuna rannalla tutkailimme taas karttaa ja mietimme mihin suuntaan seuraavaksi suunnistamme. Monaco näytti olevan niin lähellä, reilu 400km ja sehän on yksi näistä "kerran elämässä" paikoista, joten pakkohan se on  nähdä ja matkalle osui vielä Genova. Ei muuta kuin pyyhkeet auton penkille, koska oli turha vaihtaa vaatteita, matkallahan saattoi olla hyviä uimapaikkoja. Siispä keula kohti Monacoa.

Ajoimme Genovan kautta. Siellä uimme ja jaloittelimme. Emme sentään malttaneet istua pelkästään autossa niin upealla ilmalla koko aikaa, vaikka Monaco houkuttikin ja paljon. Mutta ei Genovakaan kylmäksi jättänyt, vaan päinvastoin. Upeahan oli tämäkin kaupunki.

Genova

Koska uikkarimme olivat edelleen märät ja ajattelimme vielä uida matkalla, päätimme lähteä ajamaan Monacoon uikkareissa ja vaihtaa ne sitten pois jossain levähdysalueella. Ei kuitenkaan käyty uimassa, ei siellä vuoristoteillä ollut uimapaikkoja ja levähdysalueetkin alkoivat loppumaan iltaa kohti. Lisäksi teillä oli aikamoinen ruuhka, joten huomasimme sitten, että aurinko laski ja pimeillä vuoristoteillä, joissa kaikki paikalliset ajavat kuin hullut kilpaa, oli todella epämiellyttävä ajaa. Päätimme siis ajaa vain nopeasti Monacoon ja toivoa että laitakaupungilta löytyisi joku huoltamo tai edes joku paikka, jossa saisimme vaihdettua vielä vähän märät ranta-asumme säädyllisempiin vaatteisiin.

Mutta niinhän siinä sitten kävi, että kun pääsimme Monacoon, niin oli edelleenkin ne märät uikkarit päällä. Fiilis oli myös lähes kuin ne suolaiset märät pikkarit, lässähtänyt, ummehtunut, sen verran oli rankkaa navikoida pimeässä ruuhkassa hullujen kaahareitten keskellä. Olimme siis keskellä Monacon glamouria, keskellä rikkaitten upeita autoja ja ihania iltapukuja, vieläkin niissä märissä uikkareissa! Pakkohan se oli kuitenkin poistua autosta sen verran, että sai ihailtua kaupunkia edes vähän aikaa ja täytyy nyt sanoa, että vaikken ole mikään nipottaja, niin se vähän aikaa riitti tällä kertaa todella hyvin, sen verran nolotti kun katsoi muiden pukeutumisia ja miten kaikki lipuivat raikkaina todennäköisesti illastamaan hienoihin ravintoloihin. No, oli minulla onneksi pieni hiekasta likaantunut ja kastunut rantamekko uikkareitten päälle ja paitakin oli, mutta olo oli märkä, likainen ja suolainen. Ja sitä vain lisäsi ohitsemme lipuvat upeat iltapuvut ja hajuveden tuoksut.

Alla olevat kuvat Monacosta ovat seuraavalta visiitiltämme sinne, se tehtiin sentään päivällä ja päivänvaloa kestävät vaatteet päällä.

Monaco

Urheiluautojen paratiisi 

Monaco

No, sai mies sentään ajaa Monacon kilparadalla, sehän oli ollut hänen haaveensa.
Monacosta lähdimme pois aikalailla nopeasti ja ajoimme Ranskaan, jossa nukuimme jossakin omenahotelli tyyppisessä hotellissa ja saimme vihdoinkin ne suolavedestä kovettuneet uikkarit pois päältä.

Aamulla kartta ja fiilis sanoi että Pariisiin. Sinne pitää päästä.

Rankan alpit ovat muuten jotain aivan erilaista kuin Itävallan tai Italian. Sinne kun uskaltautuu lähteä harhailemaan pienemmille teille, niin löytää henkeä salpaavia maisemia.

Kävimme matkalla pyörähtämässä Genevessä sen verran, että jaloittelimme ja söimme siellä.

Geneve

Genevestä jatkoimme matkaa ja piti edetä ihan hissukseen, mutta emme vain malttaneet lopettaa ja hiukan puolen yön jälkeen olimmekin jo Pariisissa. Siellä vietimme aikaa pari tuntia ihastellen nähtävyyksiä ja sitten oli pakko lähteä nukkumaan. Koska oli jo yö, niin ajoimme ulos Pariisista ja yövyimme levähdysalueella autossa. Ranska saa kyllä täydet pisteet näistä matkaparkeistaan. Ne ovat kuin leirintäalueita ja todella siistejä.
Yöllä heräsin aivan mielettömään ukonilmaan ja vaikka rakastan ukonilmoja, niin tämä oli jo sitä luokkaa, että hiukan pelotti, kun olimme aika korkealla jossain kallion päällä ja koko auto tärisi kun se pamautteli.

Eiffel torni

Pariisi

Joskus siinä aamun sarastaessa mietimme mihinkäs sitten ja tutkailimme taas karttaa. Hollanti, Amsterdam! Sinne olisi sopivasti matkaa noin 500km, se on pakko nähdä! Eli sinne siis.

Matkalla kuitenkin keksimme että koska Belgia on melkein reittimme varrella, niin käymme pyörähtämässä sielläkin. Ei olisi pitänyt! Siinä väsymyksessä Brysselin ruuhkissa ei tullut mieleen enää nähtävyydet, vaan lähinnä pakokauhu! En muista kuinka kauan kesti, että pääsimme vihdoinkin Brysseliin, sen muistan että kauan! Ja lähes yhtä kauan, että pääsimme sieltä pois. Kannattaa siis miettiä, kun menee "vain pikaisesti" pyörähtämään näissä suurkaupungeissa, että se pelkkä sisäänmeno saattaa kestää useita tunteja.

Bryssel

Iltapäivällä vihdoinkin olimme Amsterdamissa ja matkalla olin jo varannut hotellin keskustasta. Ja kun kipusimme pitkiä ja hyvin kapeita rappusia ylös huoneeseemme, tuntui sänky niin houkuttavalta, että suihkun jälkeen maittoi vain uni. Onneksemme saimme auton aivan hotellin sisäänkäynnin eteen, tai no, se onni kääntyi seuraavana yönä.

Hotellimme Amsterdamissa

Illalla lähdimme Damin yöelämään ja viihdyimmekin ihan pikkutunneille asti.
Dami on kyllä upea ja omanlaatuinen kaupunki. Tästä tulikin yksi kohde joka piti käydä koluamassa uudestaan. Olimme edellisenä päivänä varanneet jo laivan Tukholmasta Helsinkiin parin päivän päähän, koska laskeskelimme että Saksan ja Tanskan kautta Ruotsiin kestää juuri sen verran että kerkeämme hyvin.

Kun sitten kävelimme aamun pikkutunneilla hotellille, meitä odotti yllätys. Aivan hotellin sisäänkäynnin vieressä olevan automme sivuikkuna oli lyöty sisään ja autosta oli viety kaikenlaista. Olin siinä väsyneenä ollut niin tyhmä, että olin jättänyt autoon tavaraa näkyville, kuin houkutukseksi varkaille. Tosin eipä tullut mieleenkään, että ne niin röyhkeästi näkyvällä paikalla 24h respan edessä hajoittaisivat auton laseja, mutta niinpä vaan olivat tehneet.

Emme siis päässeet nukkumaan, vaan asiaa respan Jaskan kanssa selviteltyämme jouduimme vielä kävelemään poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta ja siinä kesti, koska siellä näytti olevan aika moni muukin samalla asialla. Eipä niitä poliiseja näyttänyt paljoa kiinnostavan, sen verran näitä rikoksia siellä tehdään, ettei yhden auton ryöstäminen ole kuin arkipäivää parhaimmillaan.

Kerkesimme nukkua muutaman tunnin ja oli aika jatkaa taas matkaa, mutta meidän piti vielä keksiä miten suojaamme auton ikkunan. Lähdimme etsimään rautakauppoja ja ihan mitä vain, jos jostain löytäisimme edes jotain millä saisimme ikkunan korjattua. Koska oli sunnuntai, niin emme saaneet autoa mihinkään korjaamolle lasin vaihtoon. Jostain löysimme sitten pahvia ja teippiä, jolla saimme ikkunan peitettyä ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Ensin Saksaan, sitten Tanskan kautta Ruotsiin. Ja me kerkesimme laivaan.

Tämä oli siis ensimmäinen automatkani Euroopassa. 18.syyskuuta olimme Ruotsissa. Kiersimme 8 vuorokaudessa 15 maata. Tällä matkalla ainut mikä lepäsi oli silmät, mutta niin paljon ihanaa ne silmät olivat nähneet, ettei väsymystä juurikaan ollut. Olin vain todella onnellinen, että sain nähdä ja kokea niin paljon ja niin kaunista.                                                                                Eipä tiennyt tyttö, että matkakärpänen puraisi niin pahasti, että vain kuukauden kuluttua siitä kun saavuimme kotiin, olimme jo uudestaan matkalla ja ajelemassa Bosnia-Hersegovinassa. Piti käydä vain Sloveniassa, mutta...

Elämämämme matkoja

Kuten aina, kaikki meidän elämässä tapahtuu nopeasti. 25. maaliskuuta saimme työpaikan ja reilun viikon päästä meillä oli jo kaikki järjestetty. Asunto, lennot, hoitopaikat lapsille ja eläimille. Lento lähtee sunnuntaina 17. maaliskuuta. Saavumme paikalle yöllä ja seuraavana päivänä alkaa heti työt. Pysynkö edes itse perässä...

Tosin tälläistä elämää meillä on ollut aina. Minulla ennen tätäkin suhdetta ja miehelläni ennen minua. Kun päätämme lähteä johonkin, niin me lähdemme ja laukut saattaa olla pakattuna tunnissa.

Paras oli ehkä se kun olimme olleet lasten kanssa kiertämässä auton kanssa Eurooppaa kolmisen viikkoa. Olimme käyneet Italiassa ja tulimme Ranskan ja Hollannin kautta kotiin. Tukholman lautta saapui aamulla Suomeen ja kotona olimme puolen päivän maissa. Lapset lähtivät siitä Isälleen jatkamaan kesälomaa ja meidän piti jatkaa arkeamme. Onneksi sain vaatteet pestyä ja kuivatettua, koska pari tuntia siitä kun olimme saapuneet kotiin oli meillä jo varattuna ilta lautta Tallinnaan ja lähdimme takaisin tien päälle pariksi viikoksi. Italiaan tietenkin, minnekkäs muualle :)

Kun olemme tienpäällä, nukumme aina autossa muutamia tunteja, välillä saatamme ottaa majoituksenkin, mutta yleensä ajamme ainakin Itävaltaan saakka ennen majoitusta. Matkustamme henkilöautolla ja nopeiten olemme ajaneet Tukholmasta Italian Riminiin 34 tunnissa noin 3000km. Kävimme Saksassa vielä katselemassa vähän nähtävyyksiä. 

Mieleenpainuvin reisumme oli kun kävimme 15 maassa 9 vuorokaudessa ja kerkesimme nähdä paljon nähtävyyksiä. Nauttia Gardan upeista maisemista, käydä päiväretkellä Ihanassa Veronassa. Pyörähtää Monacon radalla, käydä katsastamassa Pariisin nähtävyyksiä ja viettää Hollannissa iltaelämää.

Euroopan korkein kohta Mont Blanc

Näitä matkoja ja kokemuksia on niin paljon, että kirjoitan erikseen kokemuksista kaikista maista joissa olemme viettäneet aikaa. 

Italia Amalfi