torstai 25. huhtikuuta 2019

Berninpaimenkoiran kanssa automatkalle Espanjan Fuengirolaan



Ensi viikolla lähdemme takaisin Fuengirolaan. Tällä kertaa mukaan lähtee 8kk ikäinen berninpaimenkoira, Oskari.

Valmistelut koiran kanssa matkusteluun aloitimme jo viime reissulla, pari viikkoa sitten Espanjassa. Soitimme sieltä Suomen päähän lääkärille ja kun tulimme Suomeen, niin kävimme vastaanotolla ja keskustelimme kaikista mahdollisista huomioonotettavista "vaaroista" ja  niitä tuntui sitten olevan jos mitäkin. Mutta hiukan asiaa tutkittuamme päätimme antaa Oskarille vain pakolliset tropit, eikä tuupata koiraa täyteen kaikenlaisia myrkkyjä. Punkkipanta ja ekinokokkilääkitys ja näillä mennään. Tietysti rokotukset on ja passi, se nyt on selvää.
Se, että menemme Ruotsin kautta, on ainut mikä vaikeuttaa matkaa sen verran, että Ruotsin tulliin pitää tehdä ilmoitus koirasta, muuten kaikki maat pitäisi olla tuosta vaan läpimentäviä.

Oskari (Osku) oli Suomessa hoidossa tämän ensimmäisen Espanjan visiittimme ajan, mutta nyt päätimme ottaa koiruuden mukaan elämään Espanjalaista kaupunkielämää. Vähän kyllä jännittää miten koira, joka on tottunut Suomessa juoksentelemaan vapaana metsässä, sopeutuu kulkemaan ihmispaljoudessa kaupungissa, jossa on myös paljon koiria. Tosin Suomessa Osku käyttäytyy hyvin joka paikassa ja on jo pennusta sosialistettu kaikenlaisiin ääniin ja kaupungissakin kävely onnistuu siksi hyvin. Muut koiratkaan eivät juuri Oskua kiinnosta, mutta tilanne voi olla Fuengirolassa toinen, kun siellä joutuu kävelemään todella lähekkäin muiden kanssa. Ja Osku kun on vähän tottunut siihen, että jos joku tulee lähelle, niin se on varma rapsuttaja. Eli ongelma saattaa alussa olla se, että Osku yrittää ruikata rapsutuksia kaikilta ohikulkijoita.

Luin jostain ettei Espanjassa tykätä isokokoisista koirista, mutta siellä asustavat Suomalaiset olivat kyllä eri mieltä. Katukuvassa tosin näkee lähes ainoastaan pieniä ja keskikokoisia koiruuksia.

Sen verran jo tiedämme että Fuengirolassa on koirien uimaranta ja löytyy myös koirapuistoa. Tosin ei ole mitään hajua, miten Osku reakoi veteen, koska syntyi loppusyksystä ja on elänyt tähän asti vain talvea, eli rannoille ei ole päässyt veteen totuttamaan. Lisäksi kun vesi on suolapitoista ja jos Osku innostuukin oikein uimaan, niin pitääkö se sitten pestä joka uintikerran jälkeen... näitä pitää vielä kysellä ja miettiä. Mutta katsotaan nyt ensin kiinnostaako Oskua pätkääkään edes koko uiminen.

Seurailin jo viime reissulla"sillä" silmällä mihin koirat jätöksensä tekevät, kun nurmikkoa ja piennarta ei juurikaan kaupunkialueella ole, mutta hyvin harvoin näki missään mitään jätöksiä. Sen verran huomasin, että kaikki puut ja niiden ympäristö kelpasi miinoitukseen. Todella hyvin kaikki korjasi kyllä jätökset pois. Johtuikohan sitten siitä, että Espanjassa kuulemma sakotetaan jos jätöksiä ei korjata. Oskun kohdalla toivon niin ettei mitään kuravaihdetta tule päälle, kun muutenkin on haasteellista tuon kokoisen koiran kakkojen korjaaminen. Saisi olla välillä lapio ja jätesäkkiä mukana.

Hiukan jännittää myös lämpö. Miten Osku kestää sitä ja minkälaiset sähkölaskut odottaa, kun ilmastointia joutuu varmasti Oskun vuoksi pitämään päällä jatkuvasti. Sähkö kun ei ole muutenkaan siellä halpaa.

Asunnon saanti vuokralle koirataloudelle olikin sitten vähän haastavampi juttu, mutta kyllä niitäkin löytyi. Vuokravakuutta joutuu vain maksamaan enemmän, mikä on täysin ymmärrettävää.
Saimme asunnon onneksi aika korkealta ja siinä on myös iso parveke, joten asuntoon saattaa saada ilmanvaihtoa paremmin, kun pystyy pitämään parvekkeen ovia auki. Hissikin onneksi on, joten Oskun ei tarvitse rasittaa lonkkiaan rappusilla.

MIKÄ FUENGIROLASSA SYTYTTI?

Olemme nyt olleet reilun viikon Suomessa ja tällä välin olen miettinyt mikä siinä Fuengirolassa nyt sitten oikein sytytti. Mikä siinä oli niin upeaa ja mahtavaa, että sinne oikein odottaa pääsevänsä takaisin. Ja vastaus on että, ei mikään. Fuengirolassa ei ole mitään ylistettävää. Sen arkkitehtuuri ei sytytä, se ei ole mikään Italian Wau elämys. Siellä on ranta, kuten hyvin monessa muussakin etelän kohteessa ja kaupunki, joka löytyy myös aika monesta muustakin maasta ja vielä paljon upeampana.
Ja jos olisin turistina käynyt siellä viikon kahden matkalla, niin tuskin olisin toista kertaa sinne mennyt. Mutta, kun teimme siellä töitä ja yritimme ainakin elää aikalailla arkista elämää, niin taisimme päästä pintaa syvemmälle ja sieltä se jokin löytyi ja sytytti. Jokin, mitä on aika vaikea selittää sanoin. Mies sanoi, että Fuengirola on sekamelska sopivasti kaikkea ja siihen on helppo samaistua. Yhdyn tähän mielipiteeseen. Fugessa olet kuka olet, pukeudut miten pukeudut ja aina sulaudut massaan. Ystävälliset ihmiset aina valmiina juttelemaan ja auttamaan, antavat tähän tietysti vielä oman lisämausteen. Ja onhan Fugessa kaikki mitä voi kaivata, ihan käden ulottuvilla. On halvat julkiset, joilla pääset helposti matkustamaan vaikka vähän kauemmaksikin. On lukuisia kauppoja ja ostareita. On paljon ihania kuppiloita jokaiseen janoon ja nälkään. On paljon aurinkoa, mutta on myös tuulisia päiviä ja sadettakin. On kaupunki, ranta ja vuoristo, kaikki samassa paketissa.




Innolla odotan ensi viikkoa ja sitä kun pääsemme lähtemään matkaan. Tällä kertaa tosin autolla, mikä ei välttämättä ole niin helppo juttu koiran kanssa, mutta seikkailumieli vain mukaan, niin kyllä se siitä :)

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Fuengirola teki lähtemättömän vaikutuksen




Lähes kuukausi ollaan nyt oltu täällä Fuengirolassa ja siihen kuukauteen mahtuu enemmän kuin kuin olisin koskaan voinut kuvitella.

Ollaan tutustuttu moniin ihaniin ihmisiin ja opittu paljon kaikenlaista uutta. Töiden lisäksi ollaan vietetty aikaa ihan vaan kävellen kaupungilla, istuskellen puistojen penkeillä seuraillen elämänmenoa, makailtu rannoilla, istuskeltu terasseilla kahvilla ja oluella ja vaihdeltu elämän tarinoitamme uusien tuttavuuksien kanssa. Osa heistä on jo tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja voisin kutsua heitä jo ystäviksi. Osa ihmisistä on ollut vain hetken tuttavuuksia, mutta juuri se täällä on myös ihanaa, että tuntemattomatkin ihmiset ovat aina valmiita auttamaan ja usein aika menee siihen kun jäädään suustamme kiinni. Kun pikaisella kahvituokiollakin saattaa yhtäkkiä huomata että ollaankin taas tavattu uusi ihminen, jonka kanssa on ollut vaikka mitä keskusteltavaa. Olen kiitollinen näistä lukuisista rikkauksista joita täällä olen saanut osakseni.

Ollaan myös käyty tutustumassa Malagaan ja Benalmadenaan, tosin ihan vain muutaman tunnin pikapyrähdyksellä.

Malagaan menimme junalla yhtenä sunnuntaina. Matka maksoi kahdelta 7,40 per suunta ja kesti noin 40min. Vietimme siellä aikaa vain muutaman tunnin, joten mitään muuta en voi paikasta sanoa, kuin että sen mitä me kerkesimme nähdä, oli ihan kaunista katseltavaa.

Junalla Fuengirolasta Malagaan

Malaga


Malagan vanhaa kaupunkia

Benalmadenaan matkustimme bussilla, koska juna-asema jää kauas rannasta. Kävimme siellä tapaamassa Suomesta lomalle tulleita ystäviä. Vietimme kivan päivän kuulumisia vaihdellen ja hiukan paikkaan tutustuen.
Omasta mielestäni Benalmadena on kaunis kylä, mutta minun makuuni liian pieni.

Nämä saarekkeet ovat kuulemma itse tehtyjä ja lomahuoneiston omistajat näyttivät omistavan myös hulpeita veneitä. Saarekkeitten sisällä kiersi kävelykatu, joka oli täynnä putiikkeja ja kuppiloita.

Benalmadenan rantakatua

Kuitenkin kaikista upeista kokemuksista täällä Fuengirolassa, on eniten ihaninta ollut aamuiset lenkit rantakadulla. Kuulokkeet päähän, hyvä musiikki soimaan ja lenkille heräileville Fuengirolan kaduille. Siinä on jotain käsittämättömän ihanaa. Aurinko alkaa jo hiukan lämmittää, toiset kävelevät rauhallisesti ja toiset kuntoilevat juosten. Ravintoloiden ja rantojen työntekijät alkavat pikkuhiljaa laittamaan paikkoja kuntoon päivää varten. Jotkut istuvat penkeillä tai nurmikoilla ja seurailevat uuden päivän alkamista aivan kuten minäkin. Joka aamu elämä syntyy uudestaan ja olen kiitollinen, että saan olla siinä syntymässä mukana juuri täällä, juuri sillä hetkellä.

Rauhallinen tyyni ranta.



Aamuisia rauhallisia Fuengirolan katuja


Muutama päivä enää ja sitten on pitää lentää Suomeen, mutta vain hetkeksi. Päätimme tulla tänne takaisin. Niin lähtemättömän vaikutuksen tämä Fuengirola ja ihmiset täällä ovat meihin tehneet, ettei mikään elämässä tule enää koskaan olemaan samanlaista kuin ennen. Täydellistä paluuta Suomeen tuskin tulee olemaan enää koskaan, vaikka siellä aikaamme viettäisimme.




maanantai 8. huhtikuuta 2019

Aina ei saa sitä mitä tilaa



Olo on kuin puoliksi kuivuneella palmulla rantahietikossa. Vesi on kyllä lähellä, mutta silti niin kaukana, ettei sen kosteus yllä juuriin saakka.

Aina ei ole kivaa, eikä elämän missään nimessä pidäkkään olla aina kivaa. Kivahan on vain hetkellistä nautintoa ja huikeita kokemuksia, ei todellista elämää. Mutta että löytäisin edes jotain kipinää tämän sairastelun takaa, vaatii minulta nyt todella voimia.



Olen nyt  kolme viikkoa ollut täällä Fuengrilossa ja lähes kolme viikkoa siitä olen ollut kipeä. Flunssasta ripuliin kaikki koettu eikä loppua näy. Tämä alkaa jo ottamaan päähän. Juuri kun illalla luulet että nyt se on ohi, niin aamulla heräät kurkkukipuun ja päänsärkyyn.

Tämä väsymys, mikä ei johdu vähistä unista, saa aikaan ikävän omaan sänkyyn, oman peiton alle, lähelle läheisiä, lähelle lapsia.

Lapsia on ikävä muutenkin ja taistelen päivittäin sitä vastaan. Menetänkö jotakin hyvin arvokasta heidän elämästä? Meidän yhteisestä elämästä?
Mikä on tärkeintä elämässä? Mikä on tehtäväni elämässä?

Minä en tavoittele kuuta taivaalta, enkä edes kiveä kadulta. En koskaan tavoittele yhtään mitään. Mutta olenko liikaa vain itseäni varten? Olenko itsekäs?

Vai olenko oikeutettu poimimaan ne siemenet, ne mahdollisuudet joita edestäni löydän ja antamaan niille mahdollisuuden kasvaa?

Ikuisia kysymyksiä. Ikuisia vastauksia, joista yksikään ei ole oikea tai väärä.

Elämä on kuin Menu. Tarjoilut vaihtelevat, mutta itse päätät missä ravintolassa syöt ja mitä tilaat. Aina se ei vastaa odotuksiasi. Voit toki syyttää tarjoilijaa tai kokkia siitä miten he pilasivat elämäsi, mutta useimmiten syyllinen on vain omat odotuksesi.
Jos et luo itsellesi odotuksia, ei ole mitään mihin voi pettyä.

Minäkään en tilannut itselleni tätä jatkuvaa flunssaa. Mielessäni tilasin pelkkää terveyttä ja virkeitä päiviä auringonpaisteessa.

Tekisi kyllä mieli pyytää kokki pöytään, sanoa pari valittua sanaa ja palauttaa tämä ateria!
Mutta otanko sen riskin, että tilalle tulee jotain vieläkin pahempaa?

 Elämä on, loppuun asti, täynnä valintoja, sanotaan. Mutta oikeasti voit valita vain asennoitumisesi ja odotuksesi. Raaka-aineet elämääsi eivät ole omissa käsissäsi.

Minun käsissäni on nyt löytää se usko uudestaan. Usko siihen, että kyllä se meri vielä yltää kastelemaan minunkin juureni ja jaksan taas huojua rantatuulissa  nauttien sen eri väreilyistä.




Elämä on sitä mitä meille tapahtuu sillä välin kun teemme muita suunnitelmia.
-Thomas la Mance







keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Kadut täyttyy askelista

Päiväkirja Fuengirolasta osa.5



Olet sininen yö. Tiedät vaikka et tiedäkkään miksi tiedät. Teet vaikka et tiedäkkään miksi teet.

Näin olin kirjoittanut itsestäni muutama vuosi sitten ja eilen törmäsin tähän muistoon. Tämä taisi olla jostain maya-artrologiasta esiin noussut tulkinta.
Vaikken näihin astrologisiin juttuihin juurikaan perusta, niin tulkinta osuu kyllä oikeaan. Täällä Fuengirolassa olen usein miettinyt, miksi tuntuu että tiedän, vaikken konkreettisesti tiedä mitään.



Sana "rauha" on noussut myös paljon mieleeni. Varmaankin siksi, että täällä se rauha on ollut läsnä.
Mielestäni rauha ei tarkoita sitä, että olet yksin jossakin hiljaisuudessa. Voi se olla toki sielläkin, mutta yhtä lailla se on läsnä ihmisvilinässä keskellä vilkkainta iltapäivä ruuhkaa. Se on läsnä kiireessä ja tekemisessä. Se on läsnä tylsyydessä ja tekemättömyydessä. Se on läsnä kaikkialla siellä missä olet ja mitä teet. Jostain syystä, täällä missä kadut täyttyy askelista jo aamuvarhain ja kaupunki elää iltamyöhään, minulla on käsittämättömän rauhallinen ja hyvä olla. Suomessa en koe samaa. Siellä tuskastun ihmisvilinästä, kuten myös liiasta hiljaisuudesta. Täällä en myöskään tunne itseäni yksinäiseksi, vaan päinvastoin. Vaikken tunne täältä juurikaan ketään, niin silti en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi, kuten Suomessa usein tunnen. Nämä on niitä outoja asioita joihin ei ole vastauksia ja jotka jollakin tasolla sotivat tosiasioita vastaan.

En väitä etteikö minulla olisi ikävä Suomessa mitään. Kyllä on. Ikävöin lapsia ja läheisiä ja niitä tiettyjä arkisia rutiineja, joita täällä ei ole.  Mutta tieto siitä, että kaikilla on kaikki hyvin ja he pärjäävät myös ilman minua, antaa minulle rauhan ja hetken itselleni. Kiitos tässä kohtaan kuuluu antaa myös lasteni Isälle. Hän ei teilannut minua Äitinä, kun lähdin maailmalle kokeilemaan onneani. Päinvastoin, lähinnä tsemppasi ja toivotti onnea. Ja koska lapsilla on hyvä olla hänenkin luona, niin se antaa minulle voimia ja vapautta rakentaa omaa polkuani.

Päivä päivältä tämä Fuengirola ihmisvilinöineen alkaa tuntumaan enemmän ja enemmän kodilta. Minä viihdyn täällä ja tärkeintä minulle täällä on juurikin se rauha keskellä ihmisvilinää. Jostain syystä mieli ei harhaile koko ajan jossain, se ei mieti tulevaa, eikä pohdi vaihtoehtoja. Se vain on. Aivan kuin se antaisi vain askelten viedä mennessään sen enempää miettimättä mitä ja miksi. Vie minne vie, niin näin on hyvä.

Fuengirolan rantakatu 

Ravintolat laittautuvat valmiiksi iltaa varten. Vasta kahdeksan jälkeen ne alkavat täyttyä nälkäisistä asiakkaista.


Kun palvelet muita, palvelet itseäsi. Kun palvelet itseäsi, palvelet koko yhteiskuntaa.

Näihin sanoihin päättyi mayojen tulkinta minusta.
Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin on myös hyvä lopettaa.


lauantai 30. maaliskuuta 2019

Kohtaamisia myrskyisässä Fugessa, päiväkirja Fuengirolasta osa.4



Huomenna tulisi täyteen 2vk täällä Andalusian aurinkorannikolla. Aurinko tosin ei ole juuri mieltä päässyt lämmittämään, mutta mieli on siitä huolimatta aika lailla lämmin.

Täällä on tosiaan tuullut ihan kivasti lähes päivittäin ja tällä viikolla on ollut jo ihan myrskyjä. Joku uutinen tiesi kertoa, että aallokko oli yli kuusi metristä. Myrsky myös sotki rannat, kun meri päätti puhdistautua kaikenlaisesta roskasta ja rojusta. Hyvähän se vain on. Joutuupahan ihminen korjaamaan edes pienen osan siitä saastemäärästä, jota ympäristöönsä viljelee. Viisas meri! Roskat sinne mistä ne on tulleetkin! Upeaahan sitä luonnon näytelmää oli seurata ja ainakin lainelautailijat ottivat kaiken ilon irti aalloista. Siellä he heittivät volttiakin ja hyppivät aaltojen sekaan. Ei se ilma siis, vaan se asenne :)

KOHTAAMISIA

Tähän kahteen viikkoonkin mahtuu jos jonkinlaisia kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. On saanut kuulla paljon erilaisia tarinoita, miten ja miksi kukakin on tänne Fuengirolaan päätynyt.

Eräs Ruotsalainen pappa pysäytti meidät yhtenä päivänä, kun mietimme mihin kahvilaan menisimme. Kaiketi olimme sen näköisiä, että olimme eksyksissä ja pappa tuli kysymään mitä etsimme. Siinä jäimme sitten vaihtamaan kuulumisia keskellä katua ja pappa kertoi miten oli 27 vuotta sitten ostanut matkailuauton ja tullut sillä tänne, mutta ei sitten matkailuautoa tarvinnutkaan ja lähti Ruotsiin myymään sen ja osti tilalle volvon, jolla sitten ajoi takaisin tänne huomatakseen, ettei tehnyt sillä volvollakaan yhtään mitään. Myi sitten volvon pois ja osti täältä asunnon. Täällä on ollut kuulemma mukava asustella, kun on ollut ilmatkin vähän eri maata kuin Ruotsissa.

Ehkä mieleenpainuvin kohtaaminen on ollut erään tällä hetkellä kodittoman naisen kanssa. Nainen nukkuu kadulla, mutta yrittää saada elämäänsä uudestaan kuntoon. Kun ensimmäisen kerran kohtasin hänet ja vaihdoimme kuulumisia, niin en tiennyt, että hän asuu kadulla. Ei se hänen ulkonäöstään juurikaan näkynyt. Nainen oli tullut tänne vuosia sitten miehensä kanssa, joka oli sitten tehnyt naisen nimiin luottoja ja nainen oli menettänyt kaiken. Sitä, kuinka kauan hän on asunut kadulla, en tiedä. Eilen satuimme törmäämään ja katselin niitä punkkia, joita nämä kodittomat ovat rakennuksien kulmauksiin tehneet. Eivät ne juurikaan ole suojassa katseilta, eivät ainakaan kaikki. Nainen on ihan kiva persoona, ei millään lailla röyhkeä pummi, enemmänkin nöyrähkö.

Nämä erilaiset tilanteet ja kohtaamiset ovat laittaneet miettimään, miksi osa Suomalaisista asuu vain sitkeästi täällä, vaikka Suomessa heillä olisi sosiaalihuolto, joka on täällä todella puutteellinen. Ehkäpä saan tähänkin vastauksen joku päivä.

Työssäkin on saanut kohdata erilaisia ihmisiä erilaisten tarinoiden takaa ja meillä on kyllä mielettömän upea porukka. Hauskuutta ei työpaikalta puutu ja ilmapiiri on tietysti yksi tärkeimmistä asioista työmaallakin.

KIRJANPITOA

Pidin tosiiankin kirjaa siitä, miten paljon tai vähän täällä kuluu rahaa. Olen aina ollut tälläinen oman elämäni "kirjanpitäjä" ja laskeskelen milloin mitäkin. Esimerkiksi yhtenä päivänä laskin paljonko meillä kuluu rahaa ulkona kahvitteluun ja jos nyt laskee että käymme tosiaankin kolme kertaa päivässä kahvilassa kahvilla ja jos laskee pelkät cappucinot ilman lisukkeita, niin kahden ihmisen kahvittelut maksaa kuukaudessa 450e. Aikamoinen summa!

Pidin myös viikon ajan kirjaa kaikesta mihin rahaa meni. Ja jotta saa oikean kuvan, niin valaisen hieman, että käymme tosiaankin sen kolme kertaa päivässä kahvilassa ja välillä ostamme kahvin kanssa myös jotain pikkupurtavaa.


Kuvassa esimerkki "pikkupurtavasta". Tilasin täytetyn paahtoleivän, sain pizzan kokoisen leivän, josta ei täytettä puuttunut. Hinta 3,20

Teemme kuitenkin itse ruuat, eli menomme koostuu lähinnä kauppareissuista ja kahvitteluista, joista tosiaankin suurin menoerä on kahvilat. Mutta siitä huolimatta päädyin summaan, että viikossa menee rahaa 130e. Eli yhden meikäläisen menot on 60e viikossa. En lähtisi sanomaan että se on paha. Me emme tosiaankaan kaupassa pihtaile, emmekä juurikaan ole oppineet arvioimaan hintoja, joten ostamme sitä mitä haluamme.

Meidän elämä täällä sujuu aikalailla arkisesti. Nyt on lauantai, eikä ole edes mitään suunnitelmia lähteäkkö nyt viikonlopun aikana katselemaan nähtävyyksiä, tai tutustumaan lähikyliin. Töihinkin olisi voinut mennä, mutta aamulla kun flunssa muistutti taas olemassaolostaan niin että naapuritkin heräsi varmasti siihen köhimiseen, niin taidan nyt jättää työt tältä päivältä väliin.



Jospa ensi viikolla ilmatkin hieman lämpenisi, saisi nautiskella edes hiukan rannallakin. Toivossa on hyvä elää :)




















tiistai 26. maaliskuuta 2019

Aamun katse




Herään aina aamulla aikaisin. Nautin siitä että saan olla hetken omassa rauhassa,  yksin omien ajatusten kanssa. Vielä ei ole mitään mihin tarvitsisi vastata, eikä mitään, mitä pitäisi kysyä. Vielä ei ole mitään, mitä pitäisi jakaa muiden kanssa.

On vain minä ja aamu. Ei päivää, ei iltaa, eikä mitään jo alkanutta. Aamu on aika joka aloittaa jotain, muttei vielä ole alkanut.

Aamu on täynnä valintoja. Täynnä mahdollisuuksia. Aamulla päätät päivästä, valitset minkälainen siitä tulee. Pikkuhiljaa heräilet ja alat luomaan toimintoja päivään, mutta sitä ennen on hetki, joka vain on. Se on aamu.

Aamu on kuin hetki ennen syntymää. Hetki, kun mitään ei vielä ole, mutta kaikki on jo olemassa. Päivä iltoineen ja öineen on tulossa.
Aamu on kuin vastasyntyneen lapsen viisas katse, joka tietää kaiken, muttei paljasta mitään. Kuin käsi, joka ojentuu sinua kohti, ja jonka kämmenellä on kaikki tarvittava.

Aamulla kuulen kaiken herkemmin. Aistin kaiken paremmin. Olen läsnä. Kuulen kuinka linnut laulaa, kuinka kaupunki alkaa pikkuhiljaa heräilemään. Autot käynnistyvät ja ihmiset lähtevät kohti valintojaan, kohti päivää.

Hiljalleen minäkin alan tekemään valintojani. Annan ajatusten tulla luokseni ja alan luomaan päivää. Menenkö kauppaan, mitähän ruokaa? Minkälainen ilma on, lähdenkö lenkille vaiko salille? Hoidanko sen työasian tänään ,vaiko vasta huomenna?

Ja pikkuhiljaa aamu ummistaa silmänsä ja muuttuu päiväksi.
Enää en näe sen syvää katsetta. Katsetta joka tarjoaa kaiken, jos vain haluat nähdä. En kättä, jonka kämmenellä on kaikki mitä tarvitset. Aamua, jossa kaikki on saatavilla, jos vain osaat ottaa.

Minäkin, tänä aamuna, poimin aamulta eväät päivääni. Katsoinko tarkkaan? Kuulinko kaiken tarvittavan? Poiminko kaiken tarvitsemani?

Jos en, niin ei haittaa. Aamu on armollinen. Niin kauan kun elämme, aamu tulee aina uudestaan. Ja joka kerta se antaa uuden mahdollisuuden luoda uusi päivä.






sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Päiväkirja Fuengirolasta osa.3 Pikkuretki Mijasiin








Mijas Pueblo on noin 8km päässä Fuengirolan keskusta. Itse en nyt enää ymmärrä miksi tässä aivan meidän kadun vieressä on iso portti, joka toivottaa tervetulleeksi Mijasiin, koska Mijashan ei oikeastaan ole lähelläkään tätä paikkaa. Mapsikin näyttää Mijasin rajat paljon kauemmaksi meistä.

Päätimme sitten lauantaina lähteä vähän tutustumaan tähän Mijasiin, tai siis Mijas Puebloon, Mijashan on aika laaja alue ja siihen kuuluu myös Mijas Costa.

Bussiasemalta lähtee Mijasiin bussi no 122 puolen tunnin välein. Ja noin 20min matka ylös vuoristoon maksaa 1,50. Eli ei todellakaan hinnalla pilattuja ole täällä nämä julkisten maksut.

Ilma oli tuulinen ja pilvinen ja tämä minun flunssa ei ota hellittääkseen, joten kauhean kauaa en jaksanut Mijasissa talsia. Mutta kävimme tutustumassa mm. suklaatehtaaseen.

Mayan Monkey nimellä löytyy pieni suklaapuoti aivan Mijasin keskustasta ja sisältä löytyy museo, jossa on esillä mm. vanhoja koneita, joilla aikanaan on suklaata tehty. Tehtaalla pääsee myös itse kokeilemaan suklaan tekoa, näin ainakin käsitin. Me emme nyt kuulleet mitään esitelmää, mutta kuulin muualta, että suklaa tehdään täysin käsityönä ja pavut valitaan erittäin huolella. Pakkohan se oli tätä paljon kehuttua suklaata ostaa, eikä ollut kyllä mikään pettymys. Suosittelen.

Mijas on kaunis kaupunki kapeine kujineen, puutarhoineen ja puistoineen. Puutarha ei nyt ollut loistossaan vielä, mutta voin kuvitella miten kaunis se on kesällä, kun kaikki kukat pääsevät täyteen loistoonsa.
Silmiä hivelevää kukkaloistoa löytyi kuitenkin jo kujilta ja viherpeukalot olivat todella onnistuneet luomuksissaan.

Kukkaloistoa Mijasissa

Sininen taitaa olla Mijasin väri. Lähes joka kadulla jossa oli kukkaruukkuja, ne olivat sinisiä.

Kalliokiipeilyä Mijasissa

Paikallinen taxiasema

Palattuamme Mijasta takaisin alas Fuengirolaan, alkoi aurinko jo paistamaan ja hetken sai jopa nauttia lämmöstä. Lähdimme rantaan ajatuksena, että menemme johonkin suojaisaan paikkaan nauttimaan auringosta.Se ajatus jäi sitten vain ajatukseksi, koska tuuli oli jo niin raju, ettei siltä ollut suojassa missään.

Ei varmaankaan ollut ihan paras ajatus flunssassa lähteä etsimään tietä, josta pääsisi aallonmurtajan kivikoille. Katselimme rannasta miten aallot löivät rajusti kivikkoon ja tuli pakottava tarve päästä katsomaan meren raivoa lähempää.

Löysimmehän me vihdoinkin aidattujen alueiden jälkeen tien, joka johti murtajalle kalastajien luokse. Siellä oli monta miestä rivissä kalastamassa. Paikka oli kuin kaatopaikka. Muovipulloja ja muuta roskaa oli kuvotukseen asti. Pian alkoi paikalle kerääntyä myös nuorisoa, joten en enää ajatellut, että kalastajat ovat paikan roskanneet. Tiedä sitten ketä tai keitä, ei ole tavoittanut se valtava tietomäärä juurikin näistä muovien saastuttamista meristä.

Liukkailla märillä kivillä sitten hypimme katsomaan miten meri raivoaa. Kyllä siinä itsekkin sai vähän vettä niskaan, kun aallot antoivat kunnon esitelmää. Meri osaa kyllä olla hyvin pelottava ja ihanan lumoava, samaan aikaan.

Aallon hurmaa
Illalla istuskelimme hetken sataman kupeessa ja kuuntelimme upeita bändejä.
Siinä se meni lauantai päivä kivasti ja kerkesimme nähdä ja nauttia paljosta.

Tänään sunnuntaina ajattelin malttaa pysyä paikallaan, jospa saisin siten tämän flunssan selätettyä. Kaupassa oli pakko käydä ja koska emme muistaneet, että nehän ovat suurin osa sunnuntaina kiinni, niin jouduimme kävelemään hiukan kauemmaksi, että löysimme pienen auki olevan kaupan.

Muuten aion tänään vain ja ainoastaan löhöillä. Ja syödä mansikoita. Ja suklaatehtaan suklaat. Ja ehkä vähän sipsiä. Ja ehkä ihan vähän myös lakritsaa...


Ensi viikolla haastan itseni kokeilemaan kuinka pienellä budjetilla täällä Fugessa pärjää. En kuitenkaa jätä juomatta cappucinoja. Niistä en luovu! Mutta muuten aion seurata paljonko sinne kauppaan ja mualle uppoaa sitä rahaa.

Nämä tuotteet maksoivat 10,50

Jo viikossa ovat "mitkälie" hedelmät alkaneet kypsyä. Istuskelen muuten usein juuri tuon kuvassa näkyvän palmun alla. Mietiskelin että jos siinä jotain kasvaa, niin koskahan joku pähkinä tippuu suoraan päähän... 



Berninpaimenkoiran kanssa automatkalle Espanjan Fuengirolaan

Ensi viikolla lähdemme takaisin Fuengirolaan. Tällä kertaa mukaan lähtee 8kk ikäinen berninpaimenkoira, Oskari. Valmistelut koiran ka...