Aina ei saa sitä mitä tilaa

Olo on kuin puoliksi kuivuneella palmulla rantahietikossa. Vesi on kyllä lähellä, mutta silti niin kaukana, ettei sen kosteus yllä juuriin saakka.

Aina ei ole kivaa, eikä elämän missään nimessä pidäkkään olla aina kivaa. Kivahan on vain hetkellistä nautintoa ja huikeita kokemuksia, ei todellista elämää. Mutta että löytäisin edes jotain kipinää tämän sairastelun takaa, vaatii minulta nyt todella voimia.

Olen nyt  kolme viikkoa ollut täällä Fuengrilossa ja lähes kolme viikkoa siitä olen ollut kipeä. Flunssasta ripuliin kaikki koettu eikä loppua näy. Tämä alkaa jo ottamaan päähän. Juuri kun illalla luulet että nyt se on ohi, niin aamulla heräät kurkkukipuun ja päänsärkyyn.

Tämä väsymys, mikä ei johdu vähistä unista, saa aikaan ikävän omaan sänkyyn, oman peiton alle, lähelle läheisiä, lähelle lapsia.

Lapsia on ikävä muutenkin ja taistelen päivittäin sitä vastaan. Menetänkö jotakin hyvin arvokasta heidän elämästä? Meidän yhteisestä elämästä?
Mikä on tärkeintä elämässä? Mikä on tehtäväni elämässä?

Minä en tavoittele kuuta taivaalta, enkä edes kiveä kadulta. En koskaan tavoittele yhtään mitään. Mutta olenko liikaa vain itseäni varten? Olenko itsekäs?

Vai olenko oikeutettu poimimaan ne siemenet, ne mahdollisuudet joita edestäni löydän ja antamaan niille mahdollisuuden kasvaa?

Ikuisia kysymyksiä. Ikuisia vastauksia, joista yksikään ei ole oikea tai väärä.

Elämä on kuin Menu. Tarjoilut vaihtelevat, mutta itse päätät missä ravintolassa syöt ja mitä tilaat. Aina se ei vastaa odotuksiasi. Voit toki syyttää tarjoilijaa tai kokkia siitä miten he pilasivat elämäsi, mutta useimmiten syyllinen on vain omat odotuksesi.
Jos et luo itsellesi odotuksia, ei ole mitään mihin voi pettyä.

Minäkään en tilannut itselleni tätä jatkuvaa flunssaa. Mielessäni tilasin pelkkää terveyttä ja virkeitä päiviä auringonpaisteessa.

Tekisi kyllä mieli pyytää kokki pöytään, sanoa pari valittua sanaa ja palauttaa tämä ateria!
Mutta otanko sen riskin, että tilalle tulee jotain vieläkin pahempaa?

 Elämä on, loppuun asti, täynnä valintoja, sanotaan. Mutta oikeasti voit valita vain asennoitumisesi ja odotuksesi. Raaka-aineet elämääsi eivät ole omissa käsissäsi.

Minun käsissäni on nyt löytää se usko uudestaan. Usko siihen, että kyllä se meri vielä yltää kastelemaan minunkin juureni ja jaksan taas huojua rantatuulissa  nauttien sen eri väreilyistä.

Elämä on sitä mitä meille tapahtuu sillä välin kun teemme muita suunnitelmia.
-Thomas la Mance