Aamun katse

Herään aina aamulla aikaisin. Nautin siitä että saan olla hetken omassa rauhassa,  yksin omien ajatusten kanssa. Vielä ei ole mitään mihin tarvitsisi vastata, eikä mitään, mitä pitäisi kysyä. Vielä ei ole mitään, mitä pitäisi jakaa muiden kanssa.

On vain minä ja aamu. Ei päivää, ei iltaa, eikä mitään jo alkanutta. Aamu on aika joka aloittaa jotain, muttei vielä ole alkanut.

Aamu on täynnä valintoja. Täynnä mahdollisuuksia. Aamulla päätät päivästä, valitset minkälainen siitä tulee. Pikkuhiljaa heräilet ja alat luomaan toimintoja päivään, mutta sitä ennen on hetki, joka vain on. Se on aamu.

Aamu on kuin hetki ennen syntymää. Hetki, kun mitään ei vielä ole, mutta kaikki on jo olemassa. Päivä iltoineen ja öineen on tulossa.
Aamu on kuin vastasyntyneen lapsen viisas katse, joka tietää kaiken, muttei paljasta mitään. Kuin käsi, joka ojentuu sinua kohti, ja jonka kämmenellä on kaikki tarvittava.

Aamulla kuulen kaiken herkemmin. Aistin kaiken paremmin. Olen läsnä. Kuulen kuinka linnut laulaa, kuinka kaupunki alkaa pikkuhiljaa heräilemään. Autot käynnistyvät ja ihmiset lähtevät kohti valintojaan, kohti päivää.

Hiljalleen minäkin alan tekemään valintojani. Annan ajatusten tulla luokseni ja alan luomaan päivää. Menenkö kauppaan, mitähän ruokaa? Minkälainen ilma on, lähdenkö lenkille vaiko salille? Hoidanko sen työasian tänään ,vaiko vasta huomenna?

Ja pikkuhiljaa aamu ummistaa silmänsä ja muuttuu päiväksi.
Enää en näe sen syvää katsetta. Katsetta joka tarjoaa kaiken, jos vain haluat nähdä. En kättä, jonka kämmenellä on kaikki mitä tarvitset. Aamua, jossa kaikki on saatavilla, jos vain osaat ottaa.

Minäkin, tänä aamuna, poimin aamulta eväät päivääni. Katsoinko tarkkaan? Kuulinko kaiken tarvittavan? Poiminko kaiken tarvitsemani?

Jos en, niin ei haittaa. Aamu on armollinen. Niin kauan kun elämme, aamu tulee aina uudestaan. Ja joka kerta se antaa uuden mahdollisuuden luoda uusi päivä.