Berninpaimenkoiran kanssa automatkalle Espanjan Fuengirolaan

Ensi viikolla lähdemme takaisin Fuengirolaan. Tällä kertaa mukaan lähtee 8kk ikäinen berninpaimenkoira, Oskari.

Valmistelut koiran kanssa matkusteluun aloitimme jo viime reissulla, pari viikkoa sitten Espanjassa. Soitimme sieltä Suomen päähän lääkärille ja kun tulimme Suomeen, niin kävimme vastaanotolla ja keskustelimme kaikista mahdollisista huomioonotettavista "vaaroista" ja  niitä tuntui sitten olevan jos mitäkin. Mutta hiukan asiaa tutkittuamme päätimme antaa Oskarille vain pakolliset tropit, eikä tuupata koiraa täyteen kaikenlaisia myrkkyjä. Punkkipanta ja ekinokokkilääkitys ja näillä mennään. Tietysti rokotukset on ja passi, se nyt on selvää.
Se, että menemme Ruotsin kautta, on ainut mikä vaikeuttaa matkaa sen verran, että Ruotsin tulliin pitää tehdä ilmoitus koirasta, muuten kaikki maat pitäisi olla tuosta vaan läpimentäviä.

Oskari (Osku) oli Suomessa hoidossa tämän ensimmäisen Espanjan visiittimme ajan, mutta nyt päätimme ottaa koiruuden mukaan elämään Espanjalaista kaupunkielämää. Vähän kyllä jännittää miten koira, joka on tottunut Suomessa juoksentelemaan vapaana metsässä, sopeutuu kulkemaan ihmispaljoudessa kaupungissa, jossa on myös paljon koiria. Tosin Suomessa Osku käyttäytyy hyvin joka paikassa ja on jo pennusta sosialistettu kaikenlaisiin ääniin ja kaupungissakin kävely onnistuu siksi hyvin. Muut koiratkaan eivät juuri Oskua kiinnosta, mutta tilanne voi olla Fuengirolassa toinen, kun siellä joutuu kävelemään todella lähekkäin muiden kanssa. Ja Osku kun on vähän tottunut siihen, että jos joku tulee lähelle, niin se on varma rapsuttaja. Eli ongelma saattaa alussa olla se, että Osku yrittää ruikata rapsutuksia kaikilta ohikulkijoita.

Luin jostain ettei Espanjassa tykätä isokokoisista koirista, mutta siellä asustavat Suomalaiset olivat kyllä eri mieltä. Katukuvassa tosin näkee lähes ainoastaan pieniä ja keskikokoisia koiruuksia.

Sen verran jo tiedämme että Fuengirolassa on koirien uimaranta ja löytyy myös koirapuistoa. Tosin ei ole mitään hajua, miten Osku reakoi veteen, koska syntyi loppusyksystä ja on elänyt tähän asti vain talvea, eli rannoille ei ole päässyt veteen totuttamaan. Lisäksi kun vesi on suolapitoista ja jos Osku innostuukin oikein uimaan, niin pitääkö se sitten pestä joka uintikerran jälkeen... näitä pitää vielä kysellä ja miettiä. Mutta katsotaan nyt ensin kiinnostaako Oskua pätkääkään edes koko uiminen.

Seurailin jo viime reissulla"sillä" silmällä mihin koirat jätöksensä tekevät, kun nurmikkoa ja piennarta ei juurikaan kaupunkialueella ole, mutta hyvin harvoin näki missään mitään jätöksiä. Sen verran huomasin, että kaikki puut ja niiden ympäristö kelpasi miinoitukseen. Todella hyvin kaikki korjasi kyllä jätökset pois. Johtuikohan sitten siitä, että Espanjassa kuulemma sakotetaan jos jätöksiä ei korjata. Oskun kohdalla toivon niin ettei mitään kuravaihdetta tule päälle, kun muutenkin on haasteellista tuon kokoisen koiran kakkojen korjaaminen. Saisi olla välillä lapio ja jätesäkkiä mukana.

Hiukan jännittää myös lämpö. Miten Osku kestää sitä ja minkälaiset sähkölaskut odottaa, kun ilmastointia joutuu varmasti Oskun vuoksi pitämään päällä jatkuvasti. Sähkö kun ei ole muutenkaan siellä halpaa.

Asunnon saanti vuokralle koirataloudelle olikin sitten vähän haastavampi juttu, mutta kyllä niitäkin löytyi. Vuokravakuutta joutuu vain maksamaan enemmän, mikä on täysin ymmärrettävää.
Saimme asunnon onneksi aika korkealta ja siinä on myös iso parveke, joten asuntoon saattaa saada ilmanvaihtoa paremmin, kun pystyy pitämään parvekkeen ovia auki. Hissikin onneksi on, joten Oskun ei tarvitse rasittaa lonkkiaan rappusilla.

MIKÄ FUENGIROLASSA SYTYTTI?

Olemme nyt olleet reilun viikon Suomessa ja tällä välin olen miettinyt mikä siinä Fuengirolassa nyt sitten oikein sytytti. Mikä siinä oli niin upeaa ja mahtavaa, että sinne oikein odottaa pääsevänsä takaisin. Ja vastaus on että, ei mikään. Fuengirolassa ei ole mitään ylistettävää. Sen arkkitehtuuri ei sytytä, se ei ole mikään Italian Wau elämys. Siellä on ranta, kuten hyvin monessa muussakin etelän kohteessa ja kaupunki, joka löytyy myös aika monesta muustakin maasta ja vielä paljon upeampana.
Ja jos olisin turistina käynyt siellä viikon kahden matkalla, niin tuskin olisin toista kertaa sinne mennyt. Mutta, kun teimme siellä töitä ja yritimme ainakin elää aikalailla arkista elämää, niin taisimme päästä pintaa syvemmälle ja sieltä se jokin löytyi ja sytytti. Jokin, mitä on aika vaikea selittää sanoin. Mies sanoi, että Fuengirola on sekamelska sopivasti kaikkea ja siihen on helppo samaistua. Yhdyn tähän mielipiteeseen. Fugessa olet kuka olet, pukeudut miten pukeudut ja aina sulaudut massaan. Ystävälliset ihmiset aina valmiina juttelemaan ja auttamaan, antavat tähän tietysti vielä oman lisämausteen. Ja onhan Fugessa kaikki mitä voi kaivata, ihan käden ulottuvilla. On halvat julkiset, joilla pääset helposti matkustamaan vaikka vähän kauemmaksikin. On lukuisia kauppoja ja ostareita. On paljon ihania kuppiloita jokaiseen janoon ja nälkään. On paljon aurinkoa, mutta on myös tuulisia päiviä ja sadettakin. On kaupunki, ranta ja vuoristo, kaikki samassa paketissa.

Innolla odotan ensi viikkoa ja sitä kun pääsemme lähtemään matkaan. Tällä kertaa tosin autolla, mikä ei välttämättä ole niin helppo juttu koiran kanssa, mutta seikkailumieli vain mukaan, niin kyllä se siitä :)

Fuengirola teki lähtemättömän vaikutuksen

Lähes kuukausi ollaan nyt oltu täällä Fuengirolassa ja siihen kuukauteen mahtuu enemmän kuin kuin olisin koskaan voinut kuvitella.

Ollaan tutustuttu moniin ihaniin ihmisiin ja opittu paljon kaikenlaista uutta. Töiden lisäksi ollaan vietetty aikaa ihan vaan kävellen kaupungilla, istuskellen puistojen penkeillä seuraillen elämänmenoa, makailtu rannoilla, istuskeltu terasseilla kahvilla ja oluella ja vaihdeltu elämän tarinoitamme uusien tuttavuuksien kanssa. Osa heistä on jo tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja voisin kutsua heitä jo ystäviksi. Osa ihmisistä on ollut vain hetken tuttavuuksia, mutta juuri se täällä on myös ihanaa, että tuntemattomatkin ihmiset ovat aina valmiita auttamaan ja usein aika menee siihen kun jäädään suustamme kiinni. Kun pikaisella kahvituokiollakin saattaa yhtäkkiä huomata että ollaankin taas tavattu uusi ihminen, jonka kanssa on ollut vaikka mitä keskusteltavaa. Olen kiitollinen näistä lukuisista rikkauksista joita täällä olen saanut osakseni.

Ollaan myös käyty tutustumassa Malagaan ja Benalmadenaan, tosin ihan vain muutaman tunnin pikapyrähdyksellä.

Malagaan menimme junalla yhtenä sunnuntaina. Matka maksoi kahdelta 7,40 per suunta ja kesti noin 40min. Vietimme siellä aikaa vain muutaman tunnin, joten mitään muuta en voi paikasta sanoa, kuin että sen mitä me kerkesimme nähdä, oli ihan kaunista katseltavaa.

Junalla Fuengirolasta Malagaan

Malaga

Malagan vanhaa kaupunkia

Benalmadenaan matkustimme bussilla, koska juna-asema jää kauas rannasta. Kävimme siellä tapaamassa Suomesta lomalle tulleita ystäviä. Vietimme kivan päivän kuulumisia vaihdellen ja hiukan paikkaan tutustuen.
Omasta mielestäni Benalmadena on kaunis kylä, mutta minun makuuni liian pieni.

Nämä saarekkeet ovat kuulemma itse tehtyjä ja lomahuoneiston omistajat näyttivät omistavan myös hulpeita veneitä. Saarekkeitten sisällä kiersi kävelykatu, joka oli täynnä putiikkeja ja kuppiloita.

Benalmadenan rantakatua

Kuitenkin kaikista upeista kokemuksista täällä Fuengirolassa, on eniten ihaninta ollut aamuiset lenkit rantakadulla. Kuulokkeet päähän, hyvä musiikki soimaan ja lenkille heräileville Fuengirolan kaduille. Siinä on jotain käsittämättömän ihanaa. Aurinko alkaa jo hiukan lämmittää, toiset kävelevät rauhallisesti ja toiset kuntoilevat juosten. Ravintoloiden ja rantojen työntekijät alkavat pikkuhiljaa laittamaan paikkoja kuntoon päivää varten. Jotkut istuvat penkeillä tai nurmikoilla ja seurailevat uuden päivän alkamista aivan kuten minäkin. Joka aamu elämä syntyy uudestaan ja olen kiitollinen, että saan olla siinä syntymässä mukana juuri täällä, juuri sillä hetkellä.

Rauhallinen tyyni ranta.

Aamuisia rauhallisia Fuengirolan katuja

Muutama päivä enää ja sitten on pitää lentää Suomeen, mutta vain hetkeksi. Päätimme tulla tänne takaisin. Niin lähtemättömän vaikutuksen tämä Fuengirola ja ihmiset täällä ovat meihin tehneet, ettei mikään elämässä tule enää koskaan olemaan samanlaista kuin ennen. Täydellistä paluuta Suomeen tuskin tulee olemaan enää koskaan, vaikka siellä aikaamme viettäisimme.

Aina ei saa sitä mitä tilaa

Olo on kuin puoliksi kuivuneella palmulla rantahietikossa. Vesi on kyllä lähellä, mutta silti niin kaukana, ettei sen kosteus yllä juuriin saakka.

Aina ei ole kivaa, eikä elämän missään nimessä pidäkkään olla aina kivaa. Kivahan on vain hetkellistä nautintoa ja huikeita kokemuksia, ei todellista elämää. Mutta että löytäisin edes jotain kipinää tämän sairastelun takaa, vaatii minulta nyt todella voimia.

Olen nyt  kolme viikkoa ollut täällä Fuengrilossa ja lähes kolme viikkoa siitä olen ollut kipeä. Flunssasta ripuliin kaikki koettu eikä loppua näy. Tämä alkaa jo ottamaan päähän. Juuri kun illalla luulet että nyt se on ohi, niin aamulla heräät kurkkukipuun ja päänsärkyyn.

Tämä väsymys, mikä ei johdu vähistä unista, saa aikaan ikävän omaan sänkyyn, oman peiton alle, lähelle läheisiä, lähelle lapsia.

Lapsia on ikävä muutenkin ja taistelen päivittäin sitä vastaan. Menetänkö jotakin hyvin arvokasta heidän elämästä? Meidän yhteisestä elämästä?
Mikä on tärkeintä elämässä? Mikä on tehtäväni elämässä?

Minä en tavoittele kuuta taivaalta, enkä edes kiveä kadulta. En koskaan tavoittele yhtään mitään. Mutta olenko liikaa vain itseäni varten? Olenko itsekäs?

Vai olenko oikeutettu poimimaan ne siemenet, ne mahdollisuudet joita edestäni löydän ja antamaan niille mahdollisuuden kasvaa?

Ikuisia kysymyksiä. Ikuisia vastauksia, joista yksikään ei ole oikea tai väärä.

Elämä on kuin Menu. Tarjoilut vaihtelevat, mutta itse päätät missä ravintolassa syöt ja mitä tilaat. Aina se ei vastaa odotuksiasi. Voit toki syyttää tarjoilijaa tai kokkia siitä miten he pilasivat elämäsi, mutta useimmiten syyllinen on vain omat odotuksesi.
Jos et luo itsellesi odotuksia, ei ole mitään mihin voi pettyä.

Minäkään en tilannut itselleni tätä jatkuvaa flunssaa. Mielessäni tilasin pelkkää terveyttä ja virkeitä päiviä auringonpaisteessa.

Tekisi kyllä mieli pyytää kokki pöytään, sanoa pari valittua sanaa ja palauttaa tämä ateria!
Mutta otanko sen riskin, että tilalle tulee jotain vieläkin pahempaa?

 Elämä on, loppuun asti, täynnä valintoja, sanotaan. Mutta oikeasti voit valita vain asennoitumisesi ja odotuksesi. Raaka-aineet elämääsi eivät ole omissa käsissäsi.

Minun käsissäni on nyt löytää se usko uudestaan. Usko siihen, että kyllä se meri vielä yltää kastelemaan minunkin juureni ja jaksan taas huojua rantatuulissa  nauttien sen eri väreilyistä.

Elämä on sitä mitä meille tapahtuu sillä välin kun teemme muita suunnitelmia.
-Thomas la Mance

Kadut täyttyy askelista

Päiväkirja Fuengirolasta osa.5

Olet sininen yö. Tiedät vaikka et tiedäkkään miksi tiedät. Teet vaikka et tiedäkkään miksi teet.

Näin olin kirjoittanut itsestäni muutama vuosi sitten ja eilen törmäsin tähän muistoon. Tämä taisi olla jostain maya-artrologiasta esiin noussut tulkinta.
Vaikken näihin astrologisiin juttuihin juurikaan perusta, niin tulkinta osuu kyllä oikeaan. Täällä Fuengirolassa olen usein miettinyt, miksi tuntuu että tiedän, vaikken konkreettisesti tiedä mitään.

Sana "rauha" on noussut myös paljon mieleeni. Varmaankin siksi, että täällä se rauha on ollut läsnä.
Mielestäni rauha ei tarkoita sitä, että olet yksin jossakin hiljaisuudessa. Voi se olla toki sielläkin, mutta yhtä lailla se on läsnä ihmisvilinässä keskellä vilkkainta iltapäivä ruuhkaa. Se on läsnä kiireessä ja tekemisessä. Se on läsnä tylsyydessä ja tekemättömyydessä. Se on läsnä kaikkialla siellä missä olet ja mitä teet. Jostain syystä, täällä missä kadut täyttyy askelista jo aamuvarhain ja kaupunki elää iltamyöhään, minulla on käsittämättömän rauhallinen ja hyvä olla. Suomessa en koe samaa. Siellä tuskastun ihmisvilinästä, kuten myös liiasta hiljaisuudesta. Täällä en myöskään tunne itseäni yksinäiseksi, vaan päinvastoin. Vaikken tunne täältä juurikaan ketään, niin silti en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi, kuten Suomessa usein tunnen. Nämä on niitä outoja asioita joihin ei ole vastauksia ja jotka jollakin tasolla sotivat tosiasioita vastaan.

En väitä etteikö minulla olisi ikävä Suomessa mitään. Kyllä on. Ikävöin lapsia ja läheisiä ja niitä tiettyjä arkisia rutiineja, joita täällä ei ole.  Mutta tieto siitä, että kaikilla on kaikki hyvin ja he pärjäävät myös ilman minua, antaa minulle rauhan ja hetken itselleni. Kiitos tässä kohtaan kuuluu antaa myös lasteni Isälle. Hän ei teilannut minua Äitinä, kun lähdin maailmalle kokeilemaan onneani. Päinvastoin, lähinnä tsemppasi ja toivotti onnea. Ja koska lapsilla on hyvä olla hänenkin luona, niin se antaa minulle voimia ja vapautta rakentaa omaa polkuani.

Päivä päivältä tämä Fuengirola ihmisvilinöineen alkaa tuntumaan enemmän ja enemmän kodilta. Minä viihdyn täällä ja tärkeintä minulle täällä on juurikin se rauha keskellä ihmisvilinää. Jostain syystä mieli ei harhaile koko ajan jossain, se ei mieti tulevaa, eikä pohdi vaihtoehtoja. Se vain on. Aivan kuin se antaisi vain askelten viedä mennessään sen enempää miettimättä mitä ja miksi. Vie minne vie, niin näin on hyvä.

Fuengirolan rantakatu 

Ravintolat laittautuvat valmiiksi iltaa varten. Vasta kahdeksan jälkeen ne alkavat täyttyä nälkäisistä asiakkaista.

Kun palvelet muita, palvelet itseäsi. Kun palvelet itseäsi, palvelet koko yhteiskuntaa.

Näihin sanoihin päättyi mayojen tulkinta minusta.
Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin on myös hyvä lopettaa.