keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Kadut täyttyy askelista

Päiväkirja Fuengirolasta osa.5



Olet sininen yö. Tiedät vaikka et tiedäkkään miksi tiedät. Teet vaikka et tiedäkkään miksi teet.

Näin olin kirjoittanut itsestäni muutama vuosi sitten ja eilen törmäsin tähän muistoon. Tämä taisi olla jostain maya-artrologiasta esiin noussut tulkinta.
Vaikken näihin astrologisiin juttuihin juurikaan perusta, niin tulkinta osuu kyllä oikeaan. Täällä Fuengirolassa olen usein miettinyt, miksi tuntuu että tiedän, vaikken konkreettisesti tiedä mitään.



Sana "rauha" on noussut myös paljon mieleeni. Varmaankin siksi, että täällä se rauha on ollut läsnä.
Mielestäni rauha ei tarkoita sitä, että olet yksin jossakin hiljaisuudessa. Voi se olla toki sielläkin, mutta yhtä lailla se on läsnä ihmisvilinässä keskellä vilkkainta iltapäivä ruuhkaa. Se on läsnä kiireessä ja tekemisessä. Se on läsnä tylsyydessä ja tekemättömyydessä. Se on läsnä kaikkialla siellä missä olet ja mitä teet. Jostain syystä, täällä missä kadut täyttyy askelista jo aamuvarhain ja kaupunki elää iltamyöhään, minulla on käsittämättömän rauhallinen ja hyvä olla. Suomessa en koe samaa. Siellä tuskastun ihmisvilinästä, kuten myös liiasta hiljaisuudesta. Täällä en myöskään tunne itseäni yksinäiseksi, vaan päinvastoin. Vaikken tunne täältä juurikaan ketään, niin silti en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi, kuten Suomessa usein tunnen. Nämä on niitä outoja asioita joihin ei ole vastauksia ja jotka jollakin tasolla sotivat tosiasioita vastaan.

En väitä etteikö minulla olisi ikävä Suomessa mitään. Kyllä on. Ikävöin lapsia ja läheisiä ja niitä tiettyjä arkisia rutiineja, joita täällä ei ole.  Mutta tieto siitä, että kaikilla on kaikki hyvin ja he pärjäävät myös ilman minua, antaa minulle rauhan ja hetken itselleni. Kiitos tässä kohtaan kuuluu antaa myös lasteni Isälle. Hän ei teilannut minua Äitinä, kun lähdin maailmalle kokeilemaan onneani. Päinvastoin, lähinnä tsemppasi ja toivotti onnea. Ja koska lapsilla on hyvä olla hänenkin luona, niin se antaa minulle voimia ja vapautta rakentaa omaa polkuani.

Päivä päivältä tämä Fuengirola ihmisvilinöineen alkaa tuntumaan enemmän ja enemmän kodilta. Minä viihdyn täällä ja tärkeintä minulle täällä on juurikin se rauha keskellä ihmisvilinää. Jostain syystä mieli ei harhaile koko ajan jossain, se ei mieti tulevaa, eikä pohdi vaihtoehtoja. Se vain on. Aivan kuin se antaisi vain askelten viedä mennessään sen enempää miettimättä mitä ja miksi. Vie minne vie, niin näin on hyvä.

Fuengirolan rantakatu 

Ravintolat laittautuvat valmiiksi iltaa varten. Vasta kahdeksan jälkeen ne alkavat täyttyä nälkäisistä asiakkaista.


Kun palvelet muita, palvelet itseäsi. Kun palvelet itseäsi, palvelet koko yhteiskuntaa.

Näihin sanoihin päättyi mayojen tulkinta minusta.
Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin on myös hyvä lopettaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Berninpaimenkoiran kanssa automatkalle Espanjan Fuengirolaan

Ensi viikolla lähdemme takaisin Fuengirolaan. Tällä kertaa mukaan lähtee 8kk ikäinen berninpaimenkoira, Oskari. Valmistelut koiran ka...