Olemme matkustelleet paljon. Italia on kuin kotini. Joka kerta kun menen Italiaan tunnen kuin tulisin kotiin. Tosin en varmasti ole nähnyt kaikkea ja kaikkea ei voi turistin silmin edes nähdä, mutta aistin siellä jotain mitä en muualla ole aistinut. Ehkä se on se kulttuuri, se miten ihmiset käyttäytyvät, miten harmoninen tunnelma. Se, miten lapsetkin ovat mukana lähes kaikessa pitkin iltaa ja kaikilla on silti, tai juuri tästä syystä, hauskaa.
Espanja ei taas ole sytyttänyt minua koskaan millään lailla. Barcelona menettelee kyllä, mutta vähän olemme kierrelleet muuallakin, enkä ole saanut kertaakaan tunnetta, että tänne pitää tulla toistekkin. Päinvastoin! Viime loma lasten kanssa oli järkyttävä! Ryyppäävät Britit saivat vereni kiuhumaan. Koko loma meni kuunnellessa miten naisetkin lapset mukana ryyppäsivät aamusta yöhön ja tappelivat sitten yöt hotellin käytävillä. Se sai minut vannomaan, etten koskaan enää edes vilkaise Espanjan matkoja.
Olemme myös aina karttaneet Suomalaisia matkoilla ja Italiassa tämä on onnistunut lähes täydellisesti lukuunottamatta tietenkin Roomaa ja Venetsiaa, siellä Suomen kieltäkin kuulee. En siis ole koskaan halunnut Etelä-Espanjan rannikoille, Fuengirolaan ja lähialueille, nehän on kuulemma Suomalaisten kansoittamia.
Mutta kuinkas sitten kävikään, tai käykään... ehkä.
Me nimittäin ihan itse keksimme, että lähdemme sinne töihin!!! Siis että mitä!!
Mutta näin siinä nyt vaan saattaa käydä! Vannomatta siis aina paras!
Minä olen ollut poissa työelämästä jo jonkin aikaa rannevammani vuoksi ja uravalmennus on tuonut lähinnä kylmiä hikipisaroita otsalleni, kun en vain ole keksinyt mikä työ kiinnostaisi. Tai olen, mutta niitä mitä keksin, niitä ranteeni ei taas kestä.
Leikittelimme ajatuksilla vapaaehtoistyöstä mieheni kanssa ja googlasimme työpaikkoja. Vapaaehtoistyöhön ei kuitenkaan resurssit riitä, joten etsimme enimmäkseen työpaikkoja ja niitähän löytyi. Pitkän harkinnan (noin tunti) jälkeen laitoimme hakemuksen erääseen firmaan ja siitä noin tunnin päästä soi puhelimeni. Yrityksestä soitettiin ja hetken kuulumisia vaihdettuamme meillä oli työpaikka Espanjan Fuengirolassa!
Siinä sitten syntyi hetken hiljaisuus ja molempien päässä oli varmasti se satakaksi asiaa ja hiljaisuuden rikkoi jomman kumman hiljainen lausahdus, "tarttettais varmaan kämppä."
Meillähän on kuitenkin jotain täällä Suomessakin, mistä ei noin vain luovuta ja on asioita joista ei luovuta koskaan, mm. Lapset! Ja koira! 
Että mitäs nyt sitten niille tehdään 
Että mitäs nyt sitten niille tehdään
No, tiesinhän minä, että lasten Isän kanssa asiat on järjestettävissä ja hoitoapua löytyy muualtakin ja koiran saa hoitoon, joten päätimme että jos löydämme asunnon, niin kuukaudeksi lähdemme nyt kokeilemaan mitä se työnteko siellä Espanjan aurinkorannikolla oikein on. Katsotaan sitten lisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti